Kulttuuritalo Villa Ranan visio tanssitaiteen näkökulmasta

Mediatiedote 9.4.2020

Tanssitaiteilija Terhi Kuokkanen on kevään ajan työskennellyt Keski-Suomen Tanssin Keskuksen taiteellisen työn suunnittelijana ja mentorina. Työn sisältönä on ollut kartoittaa yhdessä alueen tanssin kentän ja eri taide- ja kulttuuriorgansiaatioiden kanssa näkemyksiä, toiveita ja odotuksia tanssin tekemisen tulevaisuutta ja erityisesti Kulttuuritalo Villa Ranaa kohtaan. Työskentely on osa Alfred Kordelinin säätiön rahoittamaa Blomstedt Stage – tanssitaiteen avoin kokeiluareena -hanketta.

Työskentelyn ensimmäisen vaiheen aikana syntynyt Kulttuuritalo Villa Ranan visio tanssitaiteen osalta jakautuu viiteen eri päähuomioon: fasiliteetit, brändi, tilan käyttö, yleisötyö ja yhteisötanssi sekä taiteellinen suunnittelu. Graafiseen muotoon tuotetussa julkaisussa on nostettu esille pääkohdat ja niitä havainnollistavat avainsanat.

Työskentely on osoittanut, että alueella kaivataan uudenlaisia rakenteita, joiden varaan taiteilija voi rakentaa pidempikestoisia toimintasuunnitelmia omalle työskentelylleen. Rakenteilla tarkoitetaan tässä kohtaa rahoituksen, tilaresurssien ja myös tuotannollisen avun keskinäistä balanssia. Avauduttuaan Villa Rana on Keski-Suomen tanssitaiteen keskus, joka tarjoaa taiteilijalle kollegiaalisen yhteisön sekä tanssitaiteelle sopivat fasiliteetit.

Kulttuuritalo Villa Rana on arkkitehti Yrjö Blomstedtin suunnittelemaan Villa Rana rakennukseen avautuva kulttuurikeskus, jota hallinnoi Jyväskylän kulttuuritalon tukiyhdistys ry. Keski-Suomen Tanssin Keskus on yksi tukiyhdistyksen jäsenyhdistyksistä ja Kulttuuritalo Villa Ranan päävuokralaisista. Muita taloon muuttavia toimijoita ovat Keski-Suomen elokuvakeskus ry, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ry, Jyväskylän Festivaaliyhdistys ry (Jyväskylän Kesä) ja Teatterikone osk.

Lisätietoja:

Mari Hautala
toiminnanjohtaja / Keski-Suomen Tanssin Keskus
p. 044-399 2234
mari.hautala@tanssinkeskus.fi

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uutiskirje / huhtikuu 2020

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2020

  • Töitä tarjolla projektiluontoisesti
  • Tanssin Aika -festivaalin taiteellisen johtajan haku
  • Kulttuuritalo Villa Ranan visio tanssitaiteen näkökulmasta
  • Floor is yours -hankkeen työpajat peruttu
  • Keski-Suomen Tanssin Keskus, tanssitaide ja korona-aika

*******************

TÖITÄ TARJOLLA PROJEKTILUONTOISESTI

Avustusta haetaan tällä lomakkeella

TANSSIN AIKA -FESTIVAALIN TAITEELLISEN JOHTAJAN HAKU

KULTTUURITALO VILLA RANAN VISIO TANSSITAITEEN NÄKÖKULMASTA

Tanssitaiteilija Terhi Kuokkanen on kevään ajan työskennellyt Keski-Suomen Tanssin Keskuksen taiteellisen työn suunnittelijana ja mentorina. Työn sisältönä on ollut kartoittaa yhdessä alueen tanssin kentän ja eri taide- ja kulttuuriorgansiaatioiden kanssa näkemyksiä, toiveita ja odotuksia tanssin tekemisen tulevaisuutta ja erityisesti Kulttuuritalo Villa Ranaa kohtaan. Työskentely on osa Alfred Kordelinin säätiön rahoittamaa Blomstedt Stage – tanssitaiteen avoin kokeiluareena -hanketta.

Lue koko tiedote TÄÄLTÄ

FLOOR IS YOUR -HANKKEEN TYÖPAJAT PERUTTU

Tiedoksi, että joudumme siirtämään vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi kesäkuulle suunnitellut työpajat myöhempään ajankohtaan. Infoamme uudesta ajankohdasta tilanteen selkiydyttyä.

Esittävien taiteiden parissa työskentelevät ovat joutuneet poikkeuksellisen kuormittaviin olosuhteisiin koronaepidemiasta johtuen. Tämä kaikkia koskettava tilanne voi ymmärrettävästi herättää monenlaisia huolen ja epävarmuuden tunteita; saattaa jopa tuntua siltä, ettei voi olla varma enää oikein m­istään.

Floor is Yours! -hanke järjestää maksuttoman webinaarin kaikille esittävien taiteiden parissa työskenteleville. Webinaarin tavoitteena on auttaa osallistujia tunnistamaan ja käsittelemään niitä reaktioita, joita poikkeustilanne aiheuttaa itsessä ja muissa.

Webinaari tarjoaa mahdollisuuden purkaa nykytilanteeseen liittyviä tunteita ja kokemuksia asiantuntijoiden tuella. Tilaisuus toteutetaan ”Henkinen ensiapu™” -mallin mukaisesti. Malli on kehitetty poikkeavien tilanteiden aiheuttamien kokemusten purkuun ja yhteiseen käsittelyyn esimerkiksi työyhteisöissä.

Aika: perjantai 3.4.2020 klo 13.00-15.00.
Kenelle: Sinulle, joka työskentelet teatterin, musiikin, tanssin, oopperan, sirkuksen, tv- ja elokuva-alan tai muiden esittävien taiteiden parissa, missä tahansa tehtävissä.
Ilmoittaudu viimeistään 2.4.2020: https://link.webropolsurveys.com/EP/39438783477F2719

Webinaari on maksuton. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki ja -ohjeet pe 3.4. aamupäivällä.

KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUS, TANSSITAIDE JA KORONA-AIKAKeski-Suomen Tanssin Keskuksen henkilökunta työskentelee normaalisti etätoimistossa korona-aikanakin. Katseet on suunnattu syksyn Tanssin Aika festivaaliin ja festivaalin suunnittelu etenee aikataulun mukaisesti. Meidät tavoittaa sähköpostitse ja puhelimitse kuin ennenkin.

Poikkeusaika on tuonut uusia haasteita tanssitaiteellekin. Luovuus ei onneksi ole tauolla! KSTK kehoittaakin etsiytymään sosiaalisessa mediassa erilaisten taiteen digitaalisten palveluiden ääreen. Nyt, kun siihen on kotioloissa aikaa.

KSTK pyrkii jakamaan facebook-sivullaan alueemme tanssitaiteilioiden työskentelyä ja esityksiä poikkeusaikana. Ota siis sivu seurantaan, mikäli et vielä seuraa:

https://www.facebook.com/tanssinkeskus/

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail