Keski-Suomen Tanssin uutiskirje / kesäkuu 2019

UUTISKIRJE KESÄKUU 2019

  • Lasten Lauantai: Call Out Junior
  • Puistotanssit Lounaispuistossa
  • Kaupunkitanssija Taru Miettinen
  • Saga Elgland Companyn Raivo  Jyväskylän Kesässä
  • Poikatanssikurssi Jyväskylän Kesässä 7.-8.7.
  • Tanssin Aika 2019 ohjelmisto on julkaistu
  • Strech 2019 Turku
  • Keski-Suomen Tanssin Keskus lomailee

LASTEN LAUANTAI 8.6. CALL OUT JUNIOR

Keski-Suomen Tanssin Keskus järjestää kesäkuussa Lasten Lauantai tapahtumana Call out Junior -tapahtuman Veturitalleilla. Tapahtuma on maksuton!

Call out Junior -discossa tutustutaan katutanssikulttuuriin ja innostetaan tanssimaan, liikkumaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Ohjelmassa on muun muassa rentoa tanssinohjausta halukkaille, tanssirinkejä, leikkimielisiä skaboja (esim.limbokisa). Tanssinohjauksesta vastaa Bboy Elmo ja Jennika Lilja. Musiikista vastaa dj R2ISDJ2, jonka kanssa pääsee kokeilemaan myös levyjen pyörittämistä, skrätsäystä ja miksaamista. Tanssin lisäksi tapahtumassa on luvassa graffiti/sketsauksen ohjausta Janne Juhani Julman johdolla. Kirsikka kakun päällä on räpin tekemiseen perehtymistä Soul Valpion ohjauksessa.

Kaikki hip hopin elementit ovat talossa vapaasti kokeiltavissa koko kahden tunnin ajan. Kesto: 2h, klo 15-17. Kohderyhmä: 9-18 vuotiaat & lapsiperheet Paikka: Veturitallit

 

PUISTOTANSSIT LOUNAISPUISTOSSA

Keski-Suomen Tanssin Keskus tarjoaa yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa Lounaispuiston Kesässä Puistotanssit.

Puistotanssiohjelma on seuraava:

18.6. Juhannustanssit: Lotta Terävä ja Eetu Laitinen, duettoesitys sekä paritanssiopetusta
18.7. Kaupunkitanssijan tanssiinkutsu: KSTK:n kaupunkitanssijan sooloesitys ja työpaja
1.8. Kesäillan tanssit: Terhi Kuokkasen Kesä-soolo sekä yhteisöllinen työpaja
15.8. Lasten Lystin avajaiset. Lelujen karnevaalit: Saga Elgland ja Visa Niemelä, duetto Balleriina ja Akrobaatti.

Tapahtumat ovat maksuttomia! Lounaispuiston koko kesän ohjelman näet täältä.


KAUPUNKITANSSIJA TARU MIETTINEN

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen ensimmäinen kaupunkitanssija Taru Miettinen aloittaa kuukauden mittaisen työskentelyjaksonsa 17.6. Tarkempi kaupunkitanssijan työskentelylukujärjestys ilmestyy ennen työskentelyjakson aloitusta. Seuraa KSTK:n nettisivuja sekä tietysti facebook ja instagram -tilejä!


SAGA ELGLAND COMPANYN RAIVO JYVÄSKYLÄN KESÄSSÄ

Tanssin kentän valloittavan tulokkaan Saga Elgland Companyn uusi näyttämöteos RAIVO kantaesitetään Jyväskylän Kesässä. Eeva Rohaksen samanniminen romaani (Otava 2018), joka valittiin EU:n kirjallisuuspalkinnon vuoden 2019 ehdokkaaksi, kääntyy näyttämöllä musiikiksi, vahvan fyysiseksi liikekieleksi ja odottamattomaksi performanssiksi. Kaunokirjallisen sisarensa tapaan RAIVO käsittelee riippuvuutta sekä riippuvuudesta toipumista. Teoksessa proosafragmenteista koostuva kuunnelma sulautuu elektroniseen musiikkiin akrobatian ja tanssin kommunikoidessa niin aggression kuin haurauden eri sävyissä. Ilokivi To 4.7. klo 17.00 La 6.7. klo 19.00 Saga Elgland (koreografia ja tanssi), Visa Niemelä (koreografia ja tanssi), Eeva Rohas (käsikirjoitus ja esiintyminen), Jussi Tunkkari (äänisuunnittelu), Marko Lahti (lavastus) ja Antti Viitamäki (puheosuuksien äänitys) Tuotanto: Saga Elgland Company Kesto n. 45 min, ikäsuositus: 12+ Liput: 24 /14 € myynnissä 3.5. alkaen Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Lippupisteen toimipisteissä.


POIKATANSSIKURSSI JYVÄSKYLÄN KESÄSSÄ 7.-8.7.

Poikatanssikurssi kutsuu mukaan kaikki tanssista, liikkeestä, rytmistä ja tempuista innostuneet pojat! Aikaisempaa kokemusta tanssista ei tarvita. Riittää, että hyppäät joukkoon mukaan ja annat tanssin yllättää. Kurssin kouluttajina toimivat tanssitaiteen tohtori, tutkija ja pedagogi Isto Turpeinen sekä tanssitaitaiteen maisteri, ammattitanssija ja tanssinopettaja Oskari Turpeinen. Kurssin järjestää yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Jyväskylän Kesä. Poikatanssikurssia suositellaan 7–10-vuotiaille. Kurssimaksu 50€. Ilmoittautuminen ja kurssimaksun maksaminen 10.5. alkaen Jyväskylän Kesän verkkosivujen kautta. Ilmoittautuminen lauantaihin 15.6. mennessä. https://jyvaskylankesa.fi/events/poikatanssikurssi/


TANSSIN AIKA 2019  –OHJELMISTO ON JULKAISTU

Tanssin Aika –festivaalia vietetään jälleen 25.-29.9. Jyväskylässä, Muuramessa, Äänekoskella ja Saarijärvellä. Festivaaliohjelmisto julkaistiin 23.5. ja ohjelmistoon voi tutustua uudistuneilla verkkosivuilla www.tanssiaika.fi

Lipunmyynti kaikkiin esityksiin on alkanut osoitteessa www.lippu.fi.

Keski-Suomen Tanssin Keskus myy festivaaliin 85€ arvoisia superpasseja, joilla päässeet kaikkiin maksullisiin esityksiin Jyväskylässä (poisluettuna Kaupunginteatterin tuotanto Liljat)!

Passeja myydään vain 24.5.-14.6. välisenä aikana ainoastaan 25kpl!

Ole siis nopea ja varaa omasi osoitteesta: info(a)tanssinkeskus.fi. Passit tulee noutaa ja maksaa Keski-Suomen Tanssin Keskuksen toimistolle 14.6. mennessä.


STRETCH 2019 TURKU

Tanssin ammattilaiset pohjoismaista, baltiasta sekä euroopasta kokoontuvat Turkuun 17.-20.10., Strech tarjoaa keskustelua, aamutunteja ja verkostoitumista tanssin ammattilaisten kesken. Vuoden 2019 teema on Expanding Professionalism – ammattitaidon laajentaminen. Lisätietoa Sretch -tapahtumasta löydät täältä. Ilmoittautuminen on alkanut, ilmoittautua voit täällä.


KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN TOIMISTON KESÄ

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen henkilökunta lomailee seuraavasti: Toiminnanjohtaja Mari Hautala: 1.7.-11.8. Tuottaja Katariina Hiukka: 17.6.-31.7.

 

AURINKOISTA JA LÄMMINTÄ KESÄÄ KAIKILLE TANSSIN YSTÄVILLE!

Kaupunkitanssijaksi valittiin Taru Miettinen

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kaupunkitanssijaksi valittiin 12 hakijan joukosta Taru Miettinen. Taru työskentelee kuukauden jakson Jyväskylässä tuoden tanssia kaupunkikuvaan moninaisin keinoin. Tarun työskentelyyn pääset tutustumaan mm. kesän Puistotansseissa 18.7.

Olen tanssiva (toisin-)ajattelija ja kotonani yhtälailla räppibileissä, musikaalilavoilla, nykytanssiproduktioissa ja filosofian luennoilla. Rakastan rytmejä, flowtiloja, juoksemista, riskien ottamista, uudelleenohjelmointia, neuvottelua, yhdessäolemista, painontuntua, soljuvia liikefraaseja, hypähdyksiä, koskettamista, haasteita, eteenpäin suuntautumista ja takaperin kävelemistä.“

Taru Miettinen on monialainen tanssija ja esitystaiteilija. Koulutukseltaan Taru on teatteripraktiikan maisteri (ArtEZ), käytännöllisen filosofian kandidaatti (HY) ja tanssipedagogiikan kandidaatti (OAMK). Tällä hetkellä Taru opiskelee Helsingin yliopistolla käytännöllisen filosofian maisteriohjelmassa.

Voi seurata kaupunkitanssijan työskentelyn etenemistä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen instagram ja facebook –tileiltä.

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uutiskirje / toukokuu 2019

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2019

  • Kaupunkitanssijaksi valittiin Taru Miettinen
  • Tanssijan ja oboistin duetto debytoi On the Move -viikolla
  • One Next to Me 23.5.
  • Tanssin Aika 2019 festivaaliohjelman julkistaminen 23.5.
  • Tanssin Kokeiluareena 23.5.
  • Culture tourism for city breakers -hanke 22.5.
  • Marianne Lepän Häpeä(!) soolo
  • Unessa – alitajunnan monitasoinen spektaakkeli
  • Lasten lauantai: Call out junior 8.6.
  • Koskela-opiston kesäkurssit
  • Poikatanssikurssi Jyväskylän Kesässä 7.-8.7.
  • Puistotanssit Lounaispuistossa
  • Tanssin Aika etsii yhteistyökumppaneita syksylle

 

KAUPUNKITANSSIJAKSI VALITTIIN TARU MIETTINEN

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kaupunkitanssijaksi valittiin 12 hakijan joukosta Taru Miettinen. Taru työskentelee kuukauden jakson Jyväskylässä tuoden tanssia kaupunkikuvaan moninaisin keinoin. Tarun työskentelyyn pääset tutustumaan mm. kesän Puistotansseissa 18.7.

Olen tanssiva (toisin-)ajattelija ja kotonani yhtälailla räppibileissä, musikaalilavoilla, nykytanssiproduktioissa ja filosofian luennoilla. Rakastan rytmejä, flowtiloja, juoksemista, riskien ottamista, uudelleenohjelmointia, neuvottelua, yhdessäolemista, painontuntua, soljuvia liikefraaseja, hypähdyksiä, koskettamista, haasteita, eteenpäin suuntautumista ja takaperin kävelemistä.“

Taru Miettinen on monialainen tanssija ja esitystaiteilija. Koulutukseltaan Taru on teatteripraktiikan maisteri (ArtEZ), käytännöllisen filosofian kandidaatti (HY) ja tanssipedagogiikan kandidaatti (OAMK). Tällä hetkellä Taru opiskelee Helsingin yliopistolla käytännöllisen filosofian maisteriohjelmassa.


TANSSIJAN JA OBOISTIN DUETTO ON THE MOVE -VIIKOLLA

Off/Balance ja Jyväskylä Sinfonia jatkavat yhteistyötään toukokuussa 2019. Vuonna 2018 Off/Balance ja Sinfonia keräsivät kiitosta yhteistyöstä teoksilla Symphony ja Face-to-Face ja nyt seuraa jatkoa tanssijan ja oboistin duetto-teoksella Physical.

Physical -teoksessa tanssija ja muusikko rakentavat yhteisen tilan, jossa liikkeen vivahteikkuus ja musiikin dynamiikka luovat tiheän energiaverkon. Dueton tanssija Ville Oinonen on tanssinut niin Tero Saarisen, Jyrki Karttusen kuin Tommi Kitinkin teoksissa ja japanilainen oboisti Nahoko Kinoshita on vuodesta 2012 soittanut Jyväskylä Sinfoniassa. Physicalin koreografi on Tanssiryhmä Off/Balancen taiteellinen johtaja Terhi Kuokkanen.

On the Move on Jyväskylä Sinfonian hanke, jossa jalkaudutaan kaupunkitilaan. Off/Balance oli yhteistyökumppanina vuoden 2018 toteutuksessa ja saadun palautteen perusteella yhteistyötä jatketaan nyt. Pääsymaksuttomat esitykset järjestetään eri puolilla kaupunkia ja esitykset ovat nähtävinä myös live-striimauksina Sinfonian some-kanavissa.

Noin 10-minuuttinen Physical nähdään osana Sinfonia On the Move feat. Off/Balance -ohjelmaa yhteensä viisi kertaa, joista neljä on kaikille avoimia:

ti 14.5.2019 klo 11.45, Agoran aula, Jyväskylän yliopisto
pe 17.5.2019 klo 15.30 Matkakeskus
pe 17.5.2019 klo 16.15 XXL:n ja Powerin edusta, Kauppakeskus Seppä
la 18.5.2019 klo 18.00 päärakennuksen aula, Jyväskylän yliopisto

ONE NEXT TO ME 23.5.

“One Next To Me” on Tanssiryhmä Off/Balancen ensimmäinen kansainvälinen tanssiyhteistuotanto, jonka esiintyjät tulevat viidestä eri maasta. Konseptin ja koreografian on luonut kansainvälistä nousujohteista uraa Berliinissä tekevä tanssitaiteilija Milla Koistinen.

Teos on rakennettu seitsemän tanssijan ydinryhmälle ja kahdelle vaihtuvalle ammattilaisesiintyjälle sekä ryhmälle paikallisia ei-ammattilaisia. Tanssiteos käsittelee hellyyden ja väkivallan välistä suhdetta, niiden fyysistä ilmentymistä ihmiskehossa ja sitä kuinka ne välittyvät ihmiskehosta toiseen erilaisissa tilanteissa. Teos pohtii valintaa kahden vastakkaisen tilan välillä ja mikä ohjaa meitä tekemään näitä valintoja. Keskiössä ovat kehon reaktiot; kuinka hellyys ilmenee liikkeissä, mitä kehossa tapahtuu sen kohdatessa väkivaltaa? Teos tutkii fyysisen käytöksen leviämistä ihmisjoukoissa, kuinka tarttuvaa ihmisten käytös ja fyysinen olemisen tapa voi olla, ja mitä meissä tapahtuu fyysisellä tasolla, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Teos pureutuu polarisoitumiseen ja tutkii sitä fyysisyyden kautta. Tanssiteos luottaa taiteen kykyyn muokata ajatteluamme ja synnyttää toivoa ristiriitaistenkin teemojen keskellä tehden katsomiskokemuksesta ainutlaatuisen.

“People are mostly layers of violence and tenderness wrapped like bulbs, and it is difficult to say what makes them onions or hyacinths.”
– Eudora Welty

Konsepti ja koreografia: Milla Koistinen
Esiintyjinä: Nathalie Baert, Fanny Didelot, Elina Häyrynen, Terhi Kuokkanen, Àngel Duran Muntada, Elton Petri sekä Riikka Puumalainen
Musiikki: Paul Valikoski
Lavastus- ja valosuunnittelu: Ladislav Zajac
Dramaturgia: Synne Behrndt
Puvustus: Lee Méir ja Judith Förster
Tuottajat: Jana Lüthje (M.i.C.A. – Movement in Contemporary Art), Milla Koistinen
Tuotanto: Haupstadkulturfonds ja Koneen Säätiö
Osatuotanto: STADT: SALZBURG Magistrat, Kultur, Bildung und Wissen Land Salzburg, Abteilung Kultur, Bildung und Gesellschaft, Jenny ja Antti Wihurin rahasto
Yhteistuotanto: Tanssiryhmä Off/Balance (Jyväskylä), Tanssiteatteri Minimi (Kuopio), 4.15 Performance Platform (Salzburg)

Torstaina 23.5. klo 19 kaupunginteatterin suuri näyttämö.
Liput: 20€ / 20€ / 14€ kaupunginteatterin lipunmyynnistä tai täältä.

Teos nähdään lisäksi seuraavilla paikkakunnilla:
10.-11.5.2019, Kuopion kaupunginteatteri, Kuopio (Suomen ensi-ilta)
17.-18.5.2019, Riihimäen Teatteri, Riihimäki
31.5.-1.6.2019, Barker-teatteri, Turku

TANSSIN AIKA 2019 FESTIVAALIOHJELMAN JULKISTAMINEN 23.5.

TANSSIN KOKEILUAREENA 23.5.

KSTK:n toinen Tanssin Kokeiluareena järjestetään 23.5. One Next To Me -esityksen jälkeen kaupunginteatterin lämpiössä. Illassa nähdään Sara Gurevitschin ja työryhmän teos Zoe sekä Saara Ervasti, Nico Rissasen ja Noora Niemisen yhteisteos Uuden uhka.

Kokeiluareena on Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uusi esitysmuoto. Kokeiluareenoissa nähtävän soolotanssiteoksen lisäksi iltaan on mahdollista tuoda oma työvaiheessa oleva teos. Esitysten jälkeen järjestettävä feedback forum mahdollistaa yleisön ja taiteilijan välisen palautteen annon ja saannin.

CULTURE TOURISM FOR CITY BREAKERS –HANKE 22.5.

Etsitkö uusia yhteistyökumppaneita? Haluatko löytää teoksellesi tai tapahtumallesi uusia yleisöjä?
Keväällä 2019 Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä järjestetään kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumi –tilaisuuksien sarja, jossa kuullaan ajankohtaisia asiantuntijapuheenvuoroja kulttuurimatkailun ilmiöistä ja hyvistä käytänteistä sekä löydetään uusia yhteistyökumppaneita. Kiinnostavien Key note –puheenvuorojen lisäksi tarjolla on työpajoja matkailupalveluideoiden työstöön.

Kevään viimeinen kehittäjäfoorumi pidetään ke 22.5. Aiheena on kult­tuu­ri­mat­kai­lun tulevaisuuden trendit. Asiantuntijapuheenvuoroja tulevat esittämään:

Santeri Suominen, Electria, soveltavan digiteknologian tutkimus- ja kehitysyksikkö, AR/VR
Elina Rauhala, Memorandum Unlimited: Zaibatsu & Memorandum Unlimited yhteistyöstä, jossa lisättyä todellisuutta hyödynnettiin nähtävyyksissä
Johanna Maasola, Visit Jyväskylä: Jyväskylän seudun mat­kai­lu­mark­ki­noin­ti

OSOITE: JAMK pääkampus, Rajakatu 35, C119, 40200 Jkl

MARIANNE LEPÄN HÄPEÄ(!) SOOLO

HÄPEÄ(!). Mitä tapahtuu ennen häpeää? Voiko häpeästä vapautua? Sooloteoksessa kohdataan häpeä silmästä silmään tanssin ja nykysirkuksen keinoin.

”Ojensin käteni, siihen ei tartuttu. Käännyin itseäni vastaan.” -Rechardt Ikonen

Tanssi, akrobatia ja koreografia: Marianne Leppä
Äänet ja valo:  Arto Saarelainen
Koreografillinen avustus: Saga Elgland ja Visa Niemelä

Esitykset Juomatehtaan Studiolla
22.5. klo 19
23.5. klo 19
24.5. klo 19
29.5. klo 19

Liput 12€/8€
Ikärajasuositus 14 -vuotta.

UNESSA –  ALITAJUNNAN MONITASOINEN SPEKTAAKKELI 30.5.

Tänä keväänä Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä herätään arkitodellisuudesta mielikuvituksen ja luovuuden äärelle.

Unessa -näytös on kahden jyväskyläläisen toimijan Ready Set Polen ja SkillD Companyn yhteistyön synnyttämä visuaalinen elämys.

Tankotanssi- ja joogakoulu Ready Set Pole ja tanssin ohjelmapalveluiden tuottaja SkillD Company ovat luoneet ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa molempien vahvuudet tukevat näyttävästi toisiaan.

Teos tutkii alitajunnan ja erilaisten valvetilojen tasoja monipuolisesti tanssin ja ilma-akrobatian keinoin.

Molempien toimijoiden harrastajat ja ammattilaiset ovat yhdessä kevään aikana hioneet spektaakkelin, joka tuo lavalle yli 110 esiintyjää.

Lavalla nähdään puhuttelevaa liikekieltä, johon katsojan on helppo tempautua mukaan. Lavalle nousevat tanssijoiden lisäksi tankotanssijat sekä rengas- ja kangasakrobaatit. Näytöksessä kuullaan myös esiintyjien tuottamia tekstejä, joita he ovat työstäneet Ossi Valpion räp-lyriikka työpajoissa.

Luvassa on tunteita herättävä matka liikkeen, valon ja lyriikan kohtaamispisteeseen.

Tervetuloa sukeltamaan alitajunnan syvyyksiin ja nauttimaan keväisestä näytöksestä!

Liput: 26€ / 23€* kaupunginteatterin lippukassalta tai lippu.fi

* alennukseen ovat oikeutettuja opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 12v.) ja RSP:n jäsenet

Aika: torstaina 30.5. klo 17 Ovet aukeavat: klo 16
Kesto: 2h, sisältää väliajan
Taiteelliset johtajat: Saara Ervasti & Karoliina Lahdenperä
Mukana toteuttamassa:
Jyväskylän kaupunginteatteri
Valokuvaaja Vilma Sinisalo
Jaakko Manninen Photography
Olohuonetuotanto
Ossi Valpio
Kuvataiteilija Riikka Maria Partanen

LASTEN LAUANTAI 8.6. CALL OUT JUNIOR

Keski-Suomen Tanssin Keskus järjestää kesäkuussa Lasten Lauantai tapahtumana Call out Junior -tapahtuman Veturitalleilla. Tapahtuma on maksuton!

Call out Junior -discossa tutustutaan katutanssikulttuuriin ja innostetaan tanssimaan, liikkumaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Ohjelmassa on muun muassa rentoa tanssinohjausta halukkaille, tanssirinkejä, leikkimielisiä skaboja (esim.limbokisa). Tanssinohjauksesta vastaa Bboy Elmo ja Jennika Lilja. Musiikista vastaa dj R2ISDJ2, jonka kanssa pääsee kokeilemaan myös levyjen pyörittämistä, skrätsäystä ja miksaamista. Tanssin lisäksi tapahtumassa on luvassa graffiti/sketsauksen ohjausta Janne Juhani Julman johdolla. Kirsikka kakun päällä on räpin tekemiseen perehtymistä Soul Valpion ohjauksessa.

Kaikki hip hopin elementit ovat talossa vapaasti kokeiltavissa koko kahden tunnin ajan.

Kesto: 2h, klo 15-17. Kohderyhmä: 9-18 vuotiaat & lapsiperheet
Paikka: Veturitallit

KOSKELA-OPISTON KESÄKURSSIT

Koskela-opisto ja Koskelan Tanssi Äänekoskella tarjoavat huikean kokonaisuuden tanssin kesäkursseja tanssin huippuammattilaisten johdolla. Kursseja on niin ammattilaisille kuin tanssin aktiiviharrastajille. Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan!

Lisätietoja löydät täältä!

POIKATANSSIKURSSI JYVÄSKYLÄN KESÄSSÄ 7.-8.7.

Poikatanssikurssi kutsuu mukaan kaikki tanssista, liikkeestä, rytmistä ja tempuista innostuneet pojat! Aikaisempaa kokemusta tanssista ei tarvita. Riittää, että hyppäät joukkoon mukaan ja annat tanssin yllättää. Kurssin kouluttajina toimivat tanssitaiteen tohtori, tutkija ja pedagogi Isto Turpeinen sekä tanssitaitaiteen maisteri, ammattitanssija ja tanssinopettaja Oskari Turpeinen. Kurssin järjestää yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Jyväskylän Kesä. Poikatanssikurssia suositellaan 7–10-vuotiaille.

Kurssimaksu 50€. Ilmoittautuminen ja kurssimaksun maksaminen 10.5. alkaen Jyväskylän Kesän verkkosivujen kautta. Ilmoittautuminen lauantaihin 15.6. mennessä.

https://jyvaskylankesa.fi/events/poikatanssikurssi/

PUISTOTANSSIT LOUNAISPUISTOSSA

Keski-Suomen Tanssin Keskus tarjoaa yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa Lounaispuiston Kesässä Puistotanssit. Puistotanssiohjelma on seuraava:

18.6. Juhannustanssit: Lotta Terävä ja Eetu Laitinen, duettoesitys sekä paritanssiopetusta
18.7. Kaupunkitanssijan tanssiinkutsu: KSTK:n kaupunkitanssija Taru Miettisen sooloesitys ja työpaja
1.8. Kesäillan tanssit: Terhi Kuokkasen Kesä-soolo sekä yhteisöllinen työpaja
15.8. Lelujen karnevaalit: Saga Elgland ja Visa Niemelä, duetto Balleriina ja Akrobaatti. Lasten Lystien avajaiset, paljon ohjeisohjelmaa.

Tapahtumat ovat maksuttomia! Lounaispuiston koko kesän ohjelman näet täältä.

TANSSIN AIKA 2019 ETSII YHTEISTYÖKUMPPANEITA

Tanssin Aika – Jyväskylä dance Festival järjestetään 14. kerran 25.-28.9.2019

Haluatko olla mukana yhdessä Suomen merkittävimmistä nykytanssia esittelevistä festivaaleista? Etsimme yhteistyökumppaneita käsiohjelmaan ja esityksiin erilaisin sopimusehdotuksin. Jos kiinnostus heräsi, ota yhteyttä tuottajaan Katariina Hiukkaan: katariina.hiukka(a)tanssinkeskus.fi, 045-344 5136

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uutiskirje / huhtikuu 2019

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2019

  • Keski-Suomen Tanssin Keskuksen elämyspalvelut
  • Haku auki: Taideapteekin 10-vuotisjuhlavuosi etsii taiteilijoita
  • Haku auki: Kaupunkitanssija
  • Kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumi 25.4.
  • Glamour & Glam goes Hollywood 27.4.
  • Kansainvälinen tanssin päivä 29.4.
  • One Next to Me 23.5.
  • Tanssin Kokeiluareena 23.5.
  • Puistotanssit Lounaispuistossa
  • Strech 2019 Turku
  • Tanssin Aika etsii yhteistyökumppaneita syksylle

***

KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN ELÄMYSPALVELUT

Tarvitsevatko työyhteisösi tapahtumat, tyhy-toiminta tai juhlat tanssillista ohjelmaa?

Keski-Suomen Tanssin Keskukselta on mahdollista tilata tanssiesityksiä ja -työpajoja monenlaisiin tilaisuuksiin. Ole yhteydessä ja kerro toiveesi meille, löydämme varmasti valikoimastamme teille sopivan kokonaisuuden. Tarjontaamme voi tutustua täältä.

Ajankohtaista voisi olla tapahtumien piristykseksi Puutarhatontut, jotka osaavat ilahduttaa ja viihdyttää niin lapsiyleisöä kuin aikuisiakin!

 

HAKU AUKI: TAIDEAPTEEKIN 10-VUOTISJUHLAVUOSI ETSII TAITEILIJOITA

Taideapteekin 10-vuotisjuhlavuoden syyskauden ohjelmaan haetaan taiteilijoita Jyväskylässä

Jo kymmenen vuoden ajan ovat jyväskyläläiset ja vähän kauempaakin tulleet taiteilijat tuoneet Taideapteekin kulttuuriohjelmalla iloa, elämyksiä ja vaihtelua ikäihmisten arkeen. Tänä vuonna vietetään Taideapteekin 10-vuotisjuhlavuotta ja nyt haetaan taiteilijoita syyskauden ohjelmaan, joka juhlistaa merkkivuotta vuoden loppuun saakka.

Taideapteekkiin tarjottavien esitysten tulee olla ammattimaisesti toteutettuja. Painopiste on osallistavassa ohjelmassa, jonka estradeina toimivat hoivakodit, palvelutalot ja kuntouttavan päivätoiminnan yksiköt ja hyvinvointikeskukset. Mukaan toivotaan myös ikäkaariajatuksella toteutettuja esityksiä, joihin voi kutsua lähikoulujen tai -päiväkotien lapsia.

Taideapteekin ohjelma rakentuu sekä esitys- että työpajatarjonnasta laajalla taiteenlajikattauksella, mukana on aiemmin ollut mm. musiikki, tanssi, draama sekä kuva-, valokuva- ja sanataide. Ohjelmistoon toivotaan niin nuoria kuin iäkkäämpiäkin taiteilijoita ja erityisesti uusia, tuoreita ohjelmaideoita. Taideapteekkiin mukaan valituille maksetaan palkkio.

Taiteilijaksi syyskauden 2019 ohjelmaan voi hakea 14.4. mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella osoitteessa: www.jyvaskyla.fi/lomakkeet/ilmoittautuminen-taideapteekkiin

Tarkempia tietoja taiteilijahausta: https://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/kulttuuripalvelut/ikaihmiset/taideapteekki/esiintyjaksi-taideapteekkiin

Taideapteekin toimintaa järjestävät yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja vanhuspalvelut.

Lisätietoja:
suunnittelija Riikka Polso, p. 014 266 1664, riikka.polso(a)jkl.fi
www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/taideapteekki

 

HAKU AUKI: KAUPUNKITANSSIJA

Hei sinä tanssin ammattilainen! Olet innokas ja innovatiivinen tuomaan tanssia kaupunkikuvaan ja osaat sosiaalisen median käytön, hae siis meille kaupunkitanssijaksi!

Työnkuva:
Kaupunkitanssijan tulee valmistaa lyhyehkö, kierrätettävä sooloteos sekä teokseen liittyvä työpaja. Teos kuvataan myöhempää markkinointia varten. Kaupunkitanssijan tehtävä on myös hoitaa Puistotanssit 18.7. tuottamalla tapahtumaan tanssillista sisältöä (esitys, työpaja).

Kaupunkitanssija kaappaa KSTK:n Instagram-tilin ja päivittää sosiaalista mediaa työskentelyjaksonsa aikana. Työjakso tulee sijoittua kesä-elokuulle ja hänen tulee työskennellä vähintään kahden viikon jakso Jyväskylässä tehden kaupungissa pr-työtä tanssille. Tanssijalle tarjotaan sali harjoittelua varten Jyväskylästä.  Kaupunkitanssijalle maksetaan kuukauden palkka 2300e. Ennen työskentelyjakson aloittamista, KSTK ja tehtävään valittu tanssija kokoontuvat tuotantopalaverin merkeissä.

KSTK ei tarjoa matkoja eikä majoitusta työskentelyjaksolle, mutta voi auttaa majoituksen etsinnässä.

Haku päättyy 15.4.2019. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä cv osoitteeseen: info(a)tanssinkeskus.fi

Lisätietoja antaa KSTK:n toiminnanjohtaja Mari Hautala, puh. 044-399 22 34

 

KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄJÄFOORUMI 25.4. 

Seuraava Kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumi To 25.4. on teemaltaan ”Kulttuurista hyvinvointia matkailijalle” ja keynote puhujina kuullaan Tiina Vainiota (Allas Sea Pool), joka kertoo Allas Sea Poolista kaupunkielämän keskuksena, Katariina Hiukkaa (Keski-Suomen Tanssin Keskus), joka kertoo uusista ympäristöistä teoksille ja kohderyhmille ja Noora Kokkoa (Your Local Host) joka lähestyy aihetta luonnon ja paikallisten osallistamisen näkökulmasta.

Puhujien jälkeen Työpajaosuutta ohjaa Soila Palviainen Aurana Oy:stä. Toisessa tuotteistamistyöpajassa kuulemme vinkkejä hinnoitteluun ja ansaintaan. Soila ohjaa myös pienryhmiä, mikäli haluatte työstää omaa ideaanne muodostamallanne ryhmällä.

Ilmoittautuminen on jo alkanut ( www.ctcb.metropolia.fi/jyvaskyla) ja jatkuu 18.4. saakka.

Tilaisuus pidetään Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella, Rajakatu 35, 40200 JKL tilassa F 207

 

GLAMOUR & GLAM GOES HOLLYWOOD 27.4.

Tervetuloa mukaan Hollywoodin hohtoiseen Glamour & Glam -iltaan Oscar-gaalan hengessä. Vuoden 2019 Glamour & Glam -tapahtuma järjestetään lauantaina 28.4.2019 Jyväskylän kaupunginteatterilla.

Astele punaisella matolla, poseeraa paparazzeille, nauti huikeista eri aikakausien elokuvasävelmistä Jyväskylä Sinfonian soittamina ja Jyväskylän kaupunginteatterin solistien tulkitsemina. Ja koska elokuvateemaista iltaa vietetään, on myös valkokangas käytössä. Tunnelmallisessa illassa nähdään myös Saga Elglandin ja Visa Niemelän tanssillinen makupala. Suuren näyttämön upean konserttiosion jälkeen ilta jatkuu yleisölämpiössä livebändin tahdissa tanssien. Pienen näyttämön discossa jorataan DJ:n tahdissa riemukkaissa tunnelmissa. Glamour & Glam -etkot voit viettää nauttimalla Sodexon loihtiman Hollywood Dinnerin ennen illan gaalaa.

Glamour & Glam –illan yhteistuotantotahoina toimivat Keski-Suomen Tanssin Keskus, Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri. Kapellimestarina toimii Jari Puhakka.

LIPUT
38 / 36 / 28 € teatterin lippumyymälästä;
40,50 / 38,50 / 30 € (hinnat sisältävät palvelumaksut)

Dinner & Show -paketti 58 / 56 €
Lisätietoja Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilta.


Kuvassa Saga Elgland ja Visa Niemelä

KANSAINVÄLINEN TANSSIN PÄIVÄ 29.4. 

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään joka vuosi ympäri maailmaa 29.4. Päivä on kunnianosoitus tanssille, joka yhdistää ihmisiä kulttuuritaustasta ja politiikasta riippumatta. Päivää juhlistetaan tapahtumin myös eri puolella Suomea.

Keski-Suomessa tanssin päivän tapahtumia:

La 27.4. klo 18-23 Veturitalleilla. Järjestäjä Gradian tanssinopetus yhteistyössä SADE ry:n, Tuffin ja Homma haltuun -hankkeen kanssa
Ma 13.5. klo 19 Jyväskylän kaupunginteatteri. Järjestäjä Jyväskylän Tanssiopisto

Keski-Suomen ulkopuolisia tanssin päivän näytöksiä löydät täältä.

 

ONE NEXT TO ME 23.5.

“One Next To Me” on Tanssiryhmä Off/Balancen ensimmäinen kansainvälinen tanssiyhteistuotanto, jonka esiintyjät tulevat viidestä eri maasta. Konseptin ja koreografian on luonut kansainvälistä nousujohteista uraa Berliinissä tekevä tanssitaiteilija Milla Koistinen.

Teos on rakennettu seitsemän tanssijan ydinryhmälle ja kahdelle vaihtuvalle ammattilaisesiintyjälle sekä ryhmälle paikallisia ei-ammattilaisia. Tanssiteos käsittelee hellyyden ja väkivallan välistä suhdetta, niiden fyysistä ilmentymistä ihmiskehossa ja sitä kuinka ne välittyvät ihmiskehosta toiseen erilaisissa tilanteissa. Teos pohtii valintaa kahden vastakkaisen tilan välillä ja mikä ohjaa meitä tekemään näitä valintoja. Keskiössä ovat kehon reaktiot; kuinka hellyys ilmenee liikkeissä, mitä kehossa tapahtuu sen kohdatessa väkivaltaa? Teos tutkii fyysisen käytöksen leviämistä ihmisjoukoissa, kuinka tarttuvaa ihmisten käytös ja fyysinen olemisen tapa voi olla, ja mitä meissä tapahtuu fyysisellä tasolla, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Teos pureutuu polarisoitumiseen ja tutkii sitä fyysisyyden kautta. Tanssiteos luottaa taiteen kykyyn muokata ajatteluamme ja synnyttää toivoa ristiriitaistenkin teemojen keskellä tehden katsomiskokemuksesta ainutlaatuisen.

“People are mostly layers of violence and tenderness wrapped like bulbs, and it is difficult to say what makes them onions or hyacinths.”
– Eudora Welty

Konsepti ja koreografia: Milla Koistinen
Esiintyjinä: Nathalie Baert, Fanny Didelot, Elina Häyrynen, Terhi Kuokkanen, Àngel Duran Muntada, Elton Petri sekä Riikka Puumalainen
Musiikki: Paul Valikoski
Lavastus- ja valosuunnittelu: Ladislav Zajac
Dramaturgia: Synne Behrndt
Puvustus: Lee Méir ja Judith Förster
Tuottajat: Jana Lüthje (M.i.C.A. – Movement in Contemporary Art), Milla Koistinen
Tuotanto: Haupstadkulturfonds ja Koneen Säätiö
Osatuotanto: STADT: SALZBURG Magistrat, Kultur, Bildung und Wissen Land Salzburg, Abteilung Kultur, Bildung und Gesellschaft, Jenny ja Antti Wihurin rahasto
Yhteistuotanto: Tanssiryhmä Off/Balance (Jyväskylä), Tanssiteatteri Minimi (Kuopio), 4.15 Performance Platform (Salzburg)

Torstaina 23.5. klo 19 kaupunginteatterin suuri näyttämö.
Liput: 20€ / 20€ / 14€ kaupunginteatterin lipunmyynnistä tai täältä.

 

TANSSIN KOKEILUAREENA 23.5.

KSTK:n toinen Tanssin Kokeiluareena järjestetään 23.5. One Next To Me -esityksen jälkeen kaupunginteatterin lämpiössä. Illassa nähdään Sara Gurevitschin ja työryhmän teos Zoe. Iltaan mahtuu vielä 1-2 keskeneräistä teosta. Ilmoittaudu mukaan 30.4. mennessä. Esitys saa olla hyvinkin keskeneräinen, rohkaisemme tuomaan raakileen keskusteltavaksi. Esitys saa sisältää muitakin esittävän taiteen elementtejä kuin tanssia.

Kokeiluareenassa julkaistaan myös Tanssin Aika 2019 ohjelmisto. 

Kokeiluareena on Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uusi esitysmuoto. Kokeiluareenoissa nähtävän soolotanssiteoksen lisäksi iltaan on mahdollista tuoda oma työvaiheessa oleva teos. Esitysten jälkeen järjestettävä feedback forum mahdollistaa yleisön ja taiteilijan välisen palautteen annon ja saannin.

 

PUISTOTANSSIT LOUNAISPUISTOSSA
Keski-Suomen Tanssin Keskus tarjoaa yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa Lounaispuiston Kesässä Puistotanssit. Puistotanssiohjelma on seuraava:

18.6. Juhannustanssit: Lotta Terävä ja Eetu Laitinen, duettoesitys sekä paritanssiopetusta
18.7. Kaupunkitanssijan tanssiinkutsu: KSTK:n kaupunkitanssijan sooloesitys ja työpaja
1.8. Kesäillan tanssit: Terhi Kuokkasen Kesä-soolo sekä yhteisöllinen työpaja
15.8. Lelujen karnevaalit: Saga Elgland ja Visa Niemelä, duetto Balleriina ja Akrobaatti. Lasten Lystien avajaiset, paljon ohjeisohjelmaa.

Tapahtumat ovat maksuttomia! Lounaispuiston koko kesän ohjelman näet täältä.

 

STRETCH 2019 TURKU

Tanssin ammattilaiset pohjoismaista, baltiasta sekä euroopasta kokoontuvat Turkuun 17.-20.10., Strech tarjoaa keskustelua, aamutunteja ja verkostoitumista tanssin ammattilaisten kesken. Vuoden 2019 teema on Expanding Professionalism – ammattitaidon laajentaminen.

Lisätietoa Sretch -tapahtumasta löydät täältä.
Ilmoittautuminen on alkanut, ilmoittautua voit täällä.

 

TANSSIN AIKA 2019 ETSII YHTEISTYÖKUMPPANEITA

Tanssin Aika – Jyväskylä dance Festival järjestetään 14. kerran 25.-28.9. Jyväskylässä, Äänekoskella, Muuramessa ja Keuruulla.

Haluatko olla mukana yhdessä Suomen merkittävimmistä nykytanssia esittelevistä festivaaleista? Etsimme yhteistyökumppaneita käsiohjelmaan ja esityksiin erilaisin sopimusehdotuksin. Jos kiinnostus heräsi, ota yhteyttä tuottajaan Katariina Hiukkaan: katariina.hiukka(a)tanssinkeskus.fi, 045-344 5136

Haku auki: kaupunkitanssija

Hei sinä tanssin ammattilainen! Olet innokas ja innovatiivinen tuomaan tanssia kaupunkikuvaan ja osaat sosiaalisen median käytön, hae siis meille kaupunkitanssijaksi!

Työnkuva:
Kaupunkitanssijan tulee valmistaa lyhyehkö, kierrätettävä sooloteos sekä teokseen liittyvä työpaja. Teos kuvataan myöhempää markkinointia varten. Kaupunkitanssijan tehtävä on myös hoitaa Puistotanssit 18.7. tuottamalla tapahtumaan tanssillista sisältöä (esitys, työpaja).

Kaupunkitanssija kaappaa KSTK:n Instagram-tilin ja päivittää sosiaalista mediaa työskentelyjaksonsa aikana. Työjakso tulee sijoittua kesä-elokuulle ja hänen tulee työskennellä vähintään kahden viikon jakso Jyväskylässä tehden kaupungissa pr-työtä tanssille. Tanssijalle tarjotaan sali harjoittelua varten Jyväskylästä.  Kaupunkitanssijalle maksetaan kuukauden palkka 2300e. Ennen työskentelyjakson aloittamista, KSTK ja tehtävään valittu tanssija kokoontuvat tuotantopalaverin merkeissä.

KSTK ei tarjoa matkoja eikä majoitusta työskentelyjaksolle, mutta voi auttaa majoituksen etsinnässä.

Haku päättyy 15.4.2019. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä cv osoitteeseen: info(a)tanssinkeskus.fi

Lisätietoja antaa KSTK:n toiminnanjohtaja Mari Hautala, puh. 044-399 22 34

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uutiskirje / maaliskuu 2019

UUTISKIRJE 3 / MAALISKUU 2019

  • Keski-Suomen Tanssin Keskuksen Elämyspalvelut
  • Taiteen paikka palvelurakenteessa -hanke
  • Lasten Lauantai: Mamia Companyn Sammakkolammikko 30.3.
  • The Hot Box 31.3. Teija Häyrynen
  • MC175 – Minna Canthin liike ja liekki
  • Glamour & Glam goes Hollywood
  • Kiertoliike Kuopiossa 13.-14.6.
  • Ammattilaisten PROtiistait

*******************
 
KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN ELÄMYSPALVELUT
 
Tarvitsevatko työyhteisösi tapahtumat, tyhy-toiminta tai juhlat tanssillista ohjelmaa?

Keski-Suomen Tanssin Keskukselta on mahdollista tilata tanssiesityksiä ja -työpajoja monenlaisiin tilaisuuksiin. Ole yhteydessä ja kerro toiveesi meille, löydämme varmasti valikoimastamme teille sopivan kokonaisuuden. Tarjontaamme voi tutustua täältä.

Ajankohtaista voisi olla vaikkapa työyhteisön keväiseen tyhy-toimintaan K25 luovan tanssin tunti, joka toimii yksittäisenä työpajana tai useamman kerran jaksona.

TAITEEN PAIKKA PALVELURAKENTEESSA -HANKE

Haemme tanssitaiteilijaa yhteisötaideprojektiin. Taiteen paikka palvelurakenteessa -hanke on Keski-Suomen liiton organisoima ja Taiteen edistämiskeskuksen tukema hanke, jonka tarkoituksena  on yhteistyössä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelijoiden kanssa selvittää ja mallintaa kulttuurihyvinvointipalveluiden sijoittuminen sote-sektorin asiakas- ja palveluohjauksen kokonaisuuteen. Hankkeeseen palkataan kolmea eri taidealan taiteilijaa, jotka taiteilijaresidenssin kautta (Jämsässä, Saarikan alueella ja Laukaassa) testaavat käytännössä, mihin kohtiin asiakas- ja palveluohjausrakenteessa kulttuurihyvinvointipalvelut tulee sijoittaa. Tarkoituksena on lisäksi kerätä tietoa SROI-analyysia  https://sroimenetelma.wordpress.com/about/ varten. Tätä varten laaditaan reflektiomalli(kuponki), jonka avulla taiteilijan on helppo arvioida omaa toimintaansa ja havainnoida asiakkaiden, henkilökunnan ja mahdollisesti omaisten kokemuksia ja reaktioita.

Haettava tanssitaiteilija työskentelee Saarijärvellä yhteistyössä Saarikan soteliikelaitoksen kanssa.  Saarikan kohderyhmätoiveena on sosiaalipalvelujen asiakkaana olevat lapsiperheet sekä omaishoitajat. Ensimmäiset tapaamiset Saarikan toimijoiden kanssa järjestetään maaliskuussa.

Työstä maksetaan palkkaa 2700 euroa, mikä tarkoittaa noin 170 työtuntia. Lisäksi kustannetaan liikkumisesta aiheutuvat matkakulut ja tarvittavat materiaalikulut. Työskentelyaika sijoittuu maaliskuusta kesäkuun loppuun. Tarkemmat aikataulut katsotaan yhdessä tehtävään valitun ja Saarikan kanssa.

Haku päättyy perjantaina 8.3. mennessä. Vapaamuotoiset hakemukset tulee jättää hakuaikaan mennessä osoitteeseen info@tanssinkeskus.fi.

Lisätietoja:

Mari Hautala
044 399 22 34
mari.hautala@tanssinkeskus.fi

LASTEN LAUANTAI: MAMIA COMPANYN SAMMAKKOLAMMIKKO 30.3.

Vuorovaikutteinen tanssisatu Sammakkolammikko Lasten Lauantaissa 30.3. klo 15.

”Älä heitä roskaa. Et voi koskaan tietää kenen kotia se moskaa.”
Sammakko palaa synnyin lammelleen sukujuhliin. Sammakon odottaessa sukulaisiaan Lampi herää henkiin. Tästä alkaa Sammakon ja Lammikon seikkailu. Miten käy ystävysten, kun Lammikko on sairastunut kaikesta siihen heitetystä roskasta? Pystyykö yksi pikkuinen Sammakko pelastamaan ystävänsä vai tarvitaanko siihen vähän apua? Sammakkolammikko on monitasoinen teos puhtaan veden tärkeydestä.

Käsikirjoitus: Kasperi Nordman & Nina Mamia
Viivi Viitasammakko & Malla Maailmanparantaja: Nina Mamia
Mikko Lammikko, Kake Kivipää & Peksi: Kasperi Nordman
Lavastus: Niina Huovinen
Sammakkopuku: Linda Al Take
Lavastus: Niina Huovinen

Liput 5 euroa, perhelippu max 4 hlö 15 euroa. Ennakkovaraukset info@tanssinkeskus.fi / 044-3992234

Kesto noin 35 min.

THE HOT BOX 31.3. TEIJA HÄYRYNEN

Sunnuntaina 31.3. alkaen klo 18 The Hot Boxissa nähdään pitkän uran luonut jyväskyläläinen tanssitaiteilija Teija Häyrynen on toiminut sekä tanssijana että koreografina lukuisissa kokoillan teoksissa, pienoisteoksissa ja teatteriproduktioissa. Valovoimainen Häyrynen on nähty tanssijana niin solistisissa rooleissa mm. yhteistyössä Jyväskylän Sinfonian kanssa kuin ryhmäkoreografioissa (kor. mm. Ari Numminen, Panu Varstala, Teemu Kyytinen, Mirja Tukiainen). Häyrynen on kokenut ja arvostettu tekijä taiteita yhdistävissä produktioissa. Lisäksi hän on tehnyt ansiokasta ja uraauurtavaa työtä yhteisötanssin parissa. The Hot Boxiin Häyrynen kutsuu työparikseen graffititaiteilija Jerri Virtasen.

The Hot Box tuo taiteen sinne missä olet! The Hot Box on vaeltava laatikko ja online-taidetila, joka tuo taide-elämyksiä sinne missä olet. Kerran kuussa lähetettävät suorat lähetykset saavat vieraikseen kiinnostavia tekijöitä eri taiteenaloilta. The Hot Box, intiimi, kahdeksan kuutiometrin puulaatikko, kulkee aina uusiin maisemiin kunkin taiteilijan valitessa paikan omalle lähetykselleen. Lähetykset näkee täältä.

MC175 – MINNA CANTHIN LIIKE JA LIEKKI
Tanssillinen esitys, joka osoittaa Minna Canthin näkyjen ajattomuuden.

Tanssiteatteri Krampin ja Jyväskylän kaupunginteatterin taiteellinen yhteistyö MC175 kunnioittaa Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlaa. Teos ammentaa aiheensa Canthin kirjeistä ja kirjoituksista. Uusi näyttämöteksti tuo Canthin näyt nykypäivään tanssin, musiikin ja näyttelijäntyön voimin.

Pieni näyttämö on aikamme Kanttila, yhteiskunnallisen toiminnan ja ajattelun salonki, jonne jokainen on tervetullut. Luvassa on rautarohkeutta, mutta myös kepeyttä ja leikkiä, kun äänen ja tilan saavat eri aikojen ja ajatusten ihmiset. Naiskuvia ja ihmiskohtaloita näyttämöllä tulkitsee seitsemään karismaattista esiintyjää. Tervetuloa Minna Canthin salonkiin – Kanttilaan, jossa puhe sorisee ja liike pulppuaa. Täällä ruokitaan edistyksellistä ajattelua ja visioidaan tulevaisuuden näkyjä.

Ensi-ilta pienellä näyttämöllä ke 20.3. klo 19. Esitykset jatkuvat maalis-huhtikuussa. Tarkemmat esitysajat löydät täältä. 

Liput teatterin lippumyymälästä ostettuna 24 € / 22 € / 16 €
(Lippupisteeltä ostettuihin lippuihin lisätään toimitus- ja palvelumaksut)

Tekstit Minna Canth ja Marjo Airisniemi
Dramatisointi Marjo Airisniemi ja Laura Lehtinen
Koreografia ja ohjaus Laura Lehtinen ja Vilja Mihalovsky
Valosuunnittelu Asko Konttinen
Äänisuunnittelu Onni Tulla
Pukusuunnittelu Raisa Pylkkö
Näyttämöllä: Ringa Aflatuni, Ayla Brinkmann, Pablo Delahay, Saara Jokiaho, Hanna Liinoja ja Atte Niittykangas

 
GLAMOUR & GLAM GOES HOLLYWOOD
 
Tervetuloa mukaan Hollywoodin hohtoiseen Glamour & Glam -iltaan Oscar-gaalan hengessä. Vuoden 2019 Glamour & Glam -tapahtuma järjestetään lauantaina 28.4.2019 Jyväskylän kaupunginteatterilla.

Astele punaisella matolla, poseeraa paparazzeille, nauti huikeista eri aikakausien elokuvasävelmistä Jyväskylä Sinfonian soittamina ja Jyväskylän kaupunginteatterin solistien tulkitsemina. Ja koska elokuvateemaista iltaa vietetään, on myös valkokangas käytössä. Tunnelmallisessa illassa nähdään myös Saga Elglandin ja Visa Niemelän tanssillinen makupala. Suuren näyttämön upean konserttiosion jälkeen ilta jatkuu yleisölämpiössä livebändin tahdissa tanssien. Pienen näyttämön discossa jorataan DJ:n tahdissa riemukkaissa tunnelmissa. Glamour & Glam -etkot voit viettää nauttimalla Sodexon loihtiman Hollywood Dinnerin ennen illan gaalaa.

Glamour & Glam –illan yhteistuotantotahoina toimivat Keski-Suomen Tanssin Keskus, Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri. Kapellimestarina toimii Jari Puhakka.
LIPUT
38 / 36 / 28 € teatterin lippumyymälästä;
40,50 / 38,50 / 30 € (hinnat sisältävät palvelumaksut)

Dinner & Show -paketti 58 / 56 €
Lisätietoja Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilta. 

KIERTOLIIKE KUOPIOSSA 13.-14.6.

Kiertoliike on tanssin kentän valtakunnallinen ammattilaisfoorumi, joka kokoaa tanssin toimijoita yhteen tanssin kentältä lajiin ja taustaan katsomatta jakamaan, kuulemaan, keskustelemaan ja vaikuttumaan. Vuosittain eri puolilla Suomea kiertävän, paikallisten tanssifestivaalien yhteydessä järjestettävän foorumin teemat koostuvat alan ajankohtaisista kysymyksistä.

Kiertoliikkeen kunnianhimoisena tavoitteena on lisätä alan vuoropuhelua ja verkostoitumista Suomessa. Parhaimmillaan se aiheuttaa törmäyksiä sekä väittelyä, tarjoaa uusia kontakteja ja yhteistyönmahdollisuuksia ja edistää tanssin kentän vahvistumista alan toimijoista käsin.

Kiertoliikkeen järjestää Tanssin talo ry yhteistyössä Pohjoisen tanssin aluekeskuksen, Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen, Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen, Keski-Suomen tanssin keskuksen, Sisä-Suomen tanssin keskuksen, Läntisen tanssin aluekeskuksen ja Tanssin aluekeskus Helsingin kanssa.

Keski-Suomen Tanssin Keskus tarjoaa osallistumisen ja majoituksen Kiertoliikkeeseen viidelle KSTK:n jäsenelle. Nämä viisi paikkaa täytyyivät nopeasti, mutta jos olet kiinnostunut lähtemään Kuopioon ja hoidat itse majoittumisen, KSTK tarjoaa osallistumismaksun Kiertoliikkeeseen. Ilmoittautumiset info(a)tanssinkeskus.fi.

AMMATTILAISTEN PROTIISTAIT

Ammattilaisten PROtiistait jatkuvat aina huhtikuulle saakka. Treenitunti on ilmainen KSTK:n jäsenille, mutta yhdistyksen ulkopuolisetkin saavat tunneille osallistua 5e kertamaksulla. 

Loppukevään ohjelma on seuraava: 
12.3. Tanssimeditaatio / Annina Uimonen
19.3. Nykytanssi: lattiatekniikkaa / Rebecca Laube-Pohto
26.3. Nykytanssi: lattiatekniikkaa / Rebecca Laube-Pohto
2.4. Toiminnallinen anatomia / Antti Lähdesmäki
9.4. Tanssijan juoksukoulu / Antti Lähdesmäki, tämä PROtiistai pidetään Harjulla, kokoontuminen Neron portaiden juurella.
16.4. Shindo / Helena Ratinen

Tunnit pidetään Juomatehtaan studiolla klo 10-11.

Aamutreenien jälkeen Juomatehtaan studiota on mahdollisuus varata omaan treenikäyttöön. Varaukset info(a)tanssinkeskus.fi

Haetaan tanssitaiteilijaa yhteisötaideprojektiin

Taiteen paikka palvelurakenteessa -hanke on Keski-Suomen liiton organisoima ja Taiteen edistämiskeskuksen tukema hanke, jonka tarkoituksena  on yhteistyössä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelijoiden kanssa selvittää ja mallintaa kulttuurihyvinvointipalveluiden sijoittuminen sote-sektorin asiakas- ja palveluohjauksen kokonaisuuteen. Hankkeeseen palkataan kolmea eri taidealan taiteilijaa, jotka taiteilijaresidenssin kautta (Jämsässä, Saarikan alueella ja Laukaassa) testaavat käytännössä, mihin kohtiin asiakas- ja palveluohjausrakenteessa kulttuurihyvinvointipalvelut tulee sijoittaa. Tarkoituksena on lisäksi kerätä tietoa SROI-analyysia  https://sroimenetelma.wordpress.com/about/ varten. Tätä varten laaditaan reflektiomalli(kuponki), jonka avulla taiteilijan on helppo arvioida omaa toimintaansa ja havainnoida asiakkaiden, henkilökunnan ja mahdollisesti omaisten kokemuksia ja reaktioita.

Haettava tanssitaiteilija työskentelee Saarijärvellä yhteistyössä Saarikan soteliikelaitoksen kanssa.  Saarikan kohderyhmätoiveena on sosiaalipalvelujen asiakkaana olevat lapsiperheet sekä omaishoitajat. Ensimmäiset tapaamiset Saarikan toimijoiden kanssa järjestetään maaliskuussa.

Työstä maksetaan palkkaa 2700 euroa, mikä tarkoittaa noin 170 työtuntia. Lisäksi kustannetaan liikkumisesta aiheutuvat matkakulut ja tarvittavat materiaalikulut. Työskentelyaika sijoittuu maaliskuusta kesäkuun loppuun. Tarkemmat aikataulut katsotaan yhdessä tehtävään valitun ja Saarikan kanssa.

Haku päättyy perjantaina 8.3. mennessä. Vapaamuotoiset hakemukset tulee jättää hakuaikaan mennessä osoitteeseen info@tanssinkeskus.fi.

Lisätietoja:

Mari Hautala
044 399 22 34
mari.hautala@tanssinkeskus.fi

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uutiskirje / helmikuu 2019

UUTISKIRJE 2 / HELMIKUU 2019

  • Keski-Suomen Tanssin Keskuksen Elämyspalvelut
  • Kahden tanssiteoksen ilta 25.2.
  • Off/Balance etsii avustajia
  • Culture Tourism for City Breakers –hanke
  • Kulttuuritoimijoiden aamukahvit keväällä 2019
  • Glamour & Glam goes Hollywood

*******************

KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN ELÄMYSPALVELUT

Tarvitsevatko työyhteisösi tapahtumat tai juhlat tanssillista ohjelmaa?

Keski-Suomen Tanssin Keskukselta on mahdollista tilata tanssiesityksiä ja -työpajoja monenlaisiin tilaisuuksiin. Ole yhteydessä ja kerro toiveesi meille, löydämme varmasti valikoimastamme teille sopivan kokonaisuuden. Tarjontaamme voi tutustua täältä.

Ajankohtainen teos seminaarin aloitukseen voisi olla vaikkapa Terhi Kuokkasen tanssima Talvi.

 

KAHDEN TANSSITEOKSEN ILTA 25.2.

Maanantaina 25.2. klo 19 Teatteri Miilussa (Sammonkatu 7, Jyväskylä) tarjoillaan kahden tanssiesityksen ilta. Jyväskyläläislähtöinen Alina Pappi työryhmineen  tuo kotikaupunkiinsa kaksi teosta: Stop being out, start being in sekä Do I? Really?

Liput: 10e/6e käteisellä ovelta
Lippuvaraukset: venla.mustonen@yahoo.com

Teoskuvaukset:

Stop Being Out, Start Being In

”I couldn’t believe just how easy and simple the answer was and how few people knew about it.
Are you ready to discover the secret and get the life you truly deserve?”

Stop being out,
Start being in.

Teos self-helpistä ja sosiaalisen median guruista.

Ryhmä: Fake Moves
Koreografia: Venla Mustonen
Tanssijat: Alina Pappi ja Maikki Palm
Kieli: englanti
***
Do I? Really?

Do I? Really? on minimalistinen ja eriskummallinen nykytanssiteos, joka käsittelee ihmissuhteiden määrittelemisen vaikeutta sekä yhteyden kaipuuta kepeästi ja huumorilla. Teos tutkii epäröintiä, huonoja ajoituksia ja ylianalysointia arkipäivän kehonkieltä ja pop-hittejä hyödyntäen.

Koreografia, tanssi ja äänisuunnittelu: Alina Pappi & Mari Woll
Ääni: Olivir Haylett

 

OFF/BALANCE ETSII AVUSTAJIA

Oletko kiinnostunut teatterista? Entäs tanssista?

Off/Balance etsii One Next to Me -teokseen noin kahdeksaa avustajaa 6–18v- ja 40–70v -ikäluokissa. Avustajahaku koskee teoksen Jyväskylässä toukokuussa 2019 tapahtuvia esityksiä. Avustajat voivat olla tyttöjä tai poikia, miehiä tai naisia, lapsia tai aikuisia. Avustajien ei tarvitse olla ammattitanssijoita tai -esiintyjiä; vain aiheesta kiinnostuneita. Teokseen etsitään mahdollisimman erilaisia ja erinäköisiä taiteesta kiinnostuneita ihmisiä.

Haku päättyy perjantaina 1.3.2019 klo 16.

One Next to Me on Off/Balancen ensimmäinen kansainvälinen tanssiyhteistuotanto. Teoksen koreografina toimii Berliinissä asuva tanssitaiteilija Milla Koistinen. Teos keskittyy ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja käsittelee eri tunteiden välisiä suhteita. Off/Balancen tanssijoiden lisäksi teoksessa esiintyy ammattilaisia Euroopasta.

Harjoitukset pidetään 18.–23.5.2019 välillä (aikataulut tarkentuvat myöhemmin). Esitys on 23.5.2019 klo 19.00 ja se toteutetaan Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä!

Lisätietoa teoksesta löydät täältä

Yhteydenotot ja kyselyt:
Antti Lähdesmäki
toiminnanjohtaja, Tanssiryhmä Off/Balance
antti@offbalance.fi | p. 050 360 2136
FB/IG: OffSlashBalance

 

CULTURE TOURISM FOR CITY BREAKERS –HANKE

Etsitkö uusia yhteistyökumppaneita? Haluatko löytää teoksellesi tai tapahtumallesi uusia yleisöjä?

Keväällä 2019 Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä järjestetään kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumi –tilaisuuksien sarja, jossa kuullaan ajankohtaisia asiantuntijapuheenvuoroja kulttuurimatkailun ilmiöistä ja hyvistä käytänteistä sekä löydetään uusia yhteistyökumppaneita. Ensimmäisessä tilaisuudessa 21.2. yhteisöllisestä kaupunkikulttuurista ja kulttuurimatkailusta puhuvat kaupunkiaktivisti Jaakko Blomberg ja Culture Finland ohjelman vetäjä Susanna Markkola. Kiinnostavien Key note –puheenvuorojen lisäksi tarjolla on ohjatut työpajat matkailupalveluideoiden työstöön.

Helmi-toukokuussa 2019 toteutuviin maksuttomiin kehittäjäfoorumi iltapäiviin ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet ammattilaiset taiteen, kulttuurin ja matkailun aloilta. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä : http://ctcb.metropolia.fi/kaupunki/jyvaskyla/

Tervetuloa osallistumaan, verkostoitumaan, löytämään uusia tapoja ajatella ja tehdä!

Lisätietoa:
mari.holopainen@jamk.fi
https://www.facebook.com/ProCultureTourism/
ESR-rahoitteisen Culture Tourism for City Breakers -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Metropolia amk, Haaga-Helia amk ja Lahden amk.

 

KULTTUURITOIMIJOIDEN AAMUKAHVIT KEVÄÄLLÄ 2019

Kulttuuritoimijat kokoontuvat keväällä 2019 kerran kuussa yhteisille aamukahveille Local Culture Hostel & Cafè:seen. Aamuja vietetään rennossa tunnelmassa vaihtuvien teemojen äärellä; Aamukahveilla mm. kuullaan Jyväskylän sydän –projektin etenemisestä, osallisuudesta ja taiteilijuudesta. Tapaamisten pääasiallisena tarkoituksena on, teemoituksesta huolimatta, alan toimijoiden kuulumisten jakaminen, vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen mahdollistaminen.  Ei asialistoja, ei kokousmuistioita, ei turhaa pönötystä.

Kevään tapaamiset on koonnut yhteen Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.  Huom! The Local Culture Hostel & Cafén tarjoiltavat ovat osallistujille omakustanteisia.

Teemat:

Ke 13.2. klo 9: Jyväskylän sydän (projektipäällikkö Janne Viitamies, Jyväskylän kaupunki)
Ke 13.3. klo 9: Vapaata aamuporinaa
Ke 17.4. klo 9: Osallisuus kulttuurin näkökulmasta (suunnittelija Tanja Räty / erikoissuunnittelija Jukka Laukkanen, Jyväskylän kaupunki)
Ke 15.5. klo 9: Taiteilija asiantuntijana (läänintaiteilija Vesa Plath, Taiteen edistämiskeskus)
Lisätietoja:
Riikka Polso, suunnittelija (Kulttuuripalvelut, Jyväskylän kaupunki) riikka.polso(at)jkl.fi; 0505739751
Aamukahvien FB-tapahtuma 

 

GLAMOUR & GLAM GOES HOLLYWOOD

Tervetuloa mukaan Hollywoodin hohtoiseen Glamour & Glam -iltaan Oscar-gaalan hengessä. Vuoden 2019 Glamour & Glam -tapahtuma järjestetään lauantaina 28.4.2019 Jyväskylän kaupunginteatterilla.

Astele punaisella matolla, poseeraa paparazzeille, nauti huikeista eri aikakausien elokuvasävelmistä Jyväskylä Sinfonian soittamina ja Jyväskylän kaupunginteatterin solistien tulkitsemina. Ja koska elokuvateemaista iltaa vietetään, on myös valkokangas käytössä. Tunnelmallisessa illassa nähdään myös Saga Elglandin ja Visa Niemelän tanssillinen makupala. Suuren näyttämön upean konserttiosion jälkeen ilta jatkuu yleisölämpiössä livebändin tahdissa tanssien. Pienen näyttämön discossa jorataan DJ:n tahdissa riemukkaissa tunnelmissa. Glamour & Glam -etkot voit viettää nauttimalla Sodexon loihtiman Hollywood Dinnerin ennen illan gaalaa.

Glamour & Glam –illan yhteistuotantotahoina toimivat Keski-Suomen Tanssin Keskus, Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri. Kapellimestarina toimii Jari Puhakka.

LIPUT
38 / 36 / 28 € teatterin lippumyymälästä;
40,50 / 38,50 / 30 € (hinnat sisältävät palvelumaksut)

Dinner & Show -paketti 58 / 56 €
Lisätietoja Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilta. 

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen uutiskirje / tammikuu 2019

UUTISKIRJE 1 / TAMMIKUU 2019

  • Tanssin Aika 2019 teoshaku 17.1. saakka
  • Glamour & Glam goes Hollywood
  • Tanssin alueverkoston uuden verkkosivut
  • Keski-Suomen Tanssin Keskuksen vuodelle 2019 varmistuneet hankkeet
  • Culture Tourism for City Breakers –hanke
  • Kulttuuritoimijoiden aamukahvit keväällä 2019

**************************************************************

TANSSIN AIKA 2019 TEOSHAKU 17.1. SAAKKA

14. Tanssin Aika järjestetään 25.-28.9.2019. Teoshaku festivaalille on avoimena torstaihin 17.1. saakka. Hakuohjeet löytyvät Tanssin Aika festivaalin verkkosivuilta.

GLAMOUR & GLAM GOES HOLLYWOOD

Tervetuloa mukaan Hollywoodin hohtoiseen Glamour & Glam -iltaan Oscar-gaalan hengessä. Vuoden 2019 Glamour & Glam -tapahtuma järjestetään lauantaina 28.4.2019 Jyväskylän kaupunginteatterilla.

Astele punaisella matolla, poseeraa paparazzeille, nauti huikeista eri aikakausien elokuvasävelmistä Jyväskylä Sinfonian soittamina ja Jyväskylän kaupunginteatterin solistien tulkitsemina. Ja koska elokuvateemaista iltaa vietetään, on myös valkokangas käytössä. Tunnelmallisessa illassa nähdään myös tanssillisia makupaloja. Suuren näyttämön upean konserttiosion jälkeen ilta jatkuu yleisölämpiössä livebändin tahdissa tanssien. Pienen näyttämön discossa jorataan DJ:n tahdissa riemukkaissa tunnelmissa. Glamour & Glam -etkot voit viettää nauttimalla Sodexon loihtiman Hollywood Dinnerin ennen illan gaalaa.

Glamour & Glam –illan yhteistuotantotahoina toimivat Keski-Suomen Tanssin Keskus, Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri. Kapellimestarina toimii Jari Puhakka.

LIPUT
38 / 36 / 28 € teatterin lippumyymälästä;
40,50 / 38,50 / 30 € (hinnat sisältävät palvelumaksut)

Dinner & Show -paketti 58 / 56 €
Lisätietoja Jyväskylän kaupunginteatterin verkkosivuilta.

TANSSIN ALUEVERKOSTON UUDEN VERKKOSIVUT

Tanssin aluekeskusverkosto on valtakunnallinen tanssin asiantuntijataho, alan rakenteiden, tanssin ilmaisuvoiman ja -laadun kehittäjä. Keski-Suomen Tanssin Keskus on yksi Suomen seitsemästä aluekeskuksesta.

Verkoston uudet kotisivut ovat nyt auki. Käy kurkkaamassa ja tutustumassa meihin!
https://www.tanssinaluekeskusverkosto.fi/

KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN VUODELLE 2019 VARMISTUNEET HANKKEET:

Keski-Suomen Kehittämisrahasto on myöntänyt tukea ÄlyäLiikkeellä – kehollista oppimista tukevan sovelluksen pilotoinnin 1.vaiheeseen vuosille 2019-2020. ÄlyäLiikkeellä-konseptin liikkeellepanijat ovat tanssitaiteilija-pedagogit Anne-Maarit Kinnunen ja Laura Suonperä.

Alfred Kordelinin säätiön tukeman Blomstedt Stage – tanssitaiteen avoin kokeiluareena -hankkeen oli tarkoitus aloittaa esitystoiminnan kehitys Kulttuuritalo Villa Ranassa. Muutto Villa Ranaan tulee kuitenkin viivästymään myyjä ja ostajapuolten kaavaepäselvyyksien vuoksi. Hankkeen sisältö mentori-, kokeiluareena- ja vierailutoiminta toteutetaan vuoden 2019 aikana muissa jo olemassa olevissa tiloissa.

Sukupolviensilta on yhteisötaideprojekti Viitasaarella, jonka parissa Helena Ratinen aloitti työskentelyn omalla apurahalla vuoden 2018 lopussa. Viitasaaren kaupungin tukemana hanketta jatketaan Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kautta tammi-maalikuussa 2019. Helena työskentelee residenssin omaisesti Viitasaaren vanhuspalveluiden eri yksiköissä.

CULTURE TOURISM FOR CITY BREAKERS –HANKE

Etsitkö uusia yhteistyökumppaneita? Haluatko löytää teoksellesi tai tapahtumallesi uusia yleisöjä?

Keväällä 2019 Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä järjestetään kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumi –tilaisuuksien sarja, jossa kuullaan ajankohtaisia asiantuntijapuheenvuoroja kulttuurimatkailun ilmiöistä ja hyvistä käytänteistä sekä löydetään uusia yhteistyökumppaneita. Kiinnostavien Key note –puheenvuorojen lisäksi tarjolla on työpajoja matkailupalveluideoiden työstöön.

Helmi-toukokuussa 2019 toteutuviin maksuttomiin kehittäjäfoorumi iltapäiviin etsitään kiinnostuneita ammattilaisia taiteen, kulttuurin ja matkailun aloilta pohtimaan sisältöjä kaupunkeihimme suuntaaville kv. matkailijoille. Ilmoittautuminen avautuu tammikuussa 2019. Päivämäärät löydät kotisivuilta.
Tervetuloa osallistumaan, verkostoitumaan, löytämään uusia tapoja ajatella ja tehdä!

Lisätietoa: mari.holopainen@jamk.fi https://www.facebook.com/ProCultureTourism/

ESR-rahoitteisen Culture Tourism for City Breakers -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Metropolia amk, Haaga-Helia amk ja Lahden amk.

KULTTUURITOIMIJOIDEN AAMUKAHVIT KEVÄÄLLÄ 2019

Kerran kuussa keskiviikkoisin klo 9-10
The Local Culture Hostel & Café, Seminaarinkatu 32

Kulttuuritoimijat kokoontuvat keväällä 2019 kerran kuussa yhteisille aamukahveille. Aamuja vietetään rennossa tunnelmassa vaihtuvien teemojen äärellä; Aamukahveilla mm. kuullaan Jyväskylän sydän –projektin etenemisestä, osallisuudesta ja taiteilijuudesta. Tapaamisten pääasiallisena tarkoituksena on, teemoituksesta huolimatta, alan toimijoiden kuulumisten jakaminen, vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen mahdollistaminen.  Ei asialistoja, ei kokousmuistioita, ei turhaa pönötystä.

Kevään tapaamiset on koonnut yhteen Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Ensimmäisessä tapaamisessa aamupuuroa hämmentää vs. kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander.

Huom! The Local Culture Hostel & Cafén tarjoiltavat ovat osallistujille omakustanteisia.

Teemat:
Ke 16.1.: Aamukahvien aloitus (vs. kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander, Jyväskylän kaupunki)
Ke 13.2.: Jyväskylän sydän (projektipäällikkö Janne Viitamies, Jyväskylän kaupunki)
Ke 13.3.: Vapaata aamuporinaa
Ke 17.4.: Osallisuus kulttuurin näkökulmasta (suunnittelija Tanja Räty / erikoissuunnittelija Jukka Laukkanen, Jyväskylän kaupunki)
Ke 15.5.: Taiteilija asiantuntijana (läänintaiteilija Vesa Plath, Taiteen edistämiskeskus)

Lisätietoja:
Riikka Polso, suunnittelija (Kulttuuripalvelut, Jyväskylän kaupunki) riikka.polso(at)jkl.fi; 0505739751

***

MUKAVAA ALKANUTTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Keski-Suomen Tanssin Keskus uutiskirje / joulukuu 2018

UUTISKIRJE 10 / 2018

  • Taiteesta voimaa -tapahtuma 30.11.
  • Dec/Dance18 -tapahtuma 5.12.
  • Kulttuuri on tärkeämpää –keskustelutilaisuus 12.12.
  • Vesa Purokuru: Veitsenterällä –esitykset 15.-16.12.
  • UMC: Lessons 18.-19.12.
  • Elämyslahjakauppa: aineettoman palvelun joulukauppa 10.-16.12.
  • Kiertoliike 2019 taiteilijat
  • KSTK joululomailee 21.12.2018-6.1.2019

***

Taiteesta voimaa -tapahtuma

Taiteesta voimaa -tapahtumassa on luvassa monipuolista kulttuuriohjelmaa perjantaina 30.11. klo 12−14 Piippurannan Klubilla (Paperitehtaankatu 1). Tapahtuman ideana on yhdistää Laulusta voimaa, Kino Hopea ja HopeaTanssit -tilaisuudet ja se järjestetään Piippurannan Klubilla, joka on Jyväskylän uusin seniori-ikäiset yhteen kokoava hyvinvointikeskus Kankaan uudella asuntoalueella. Yhteislaulu-, elokuva- ja tanssitilaisuudet ovat olleet erityisesti vanhemman väen suosiossa.

Tapahtuma alkaa tanssitaiteilija Katariina Hiukan yhteisöllisellä ja hauskalla tanssituokiolla ja tämän jälkeen nautitaan lyhytelokuvista. Iltapäivä huipentuu yhdistettyihin päivätansseihin ja yhteislauluhetkeen Jaana Elorannan ja Kari Hokkasen johdolla. Tilaisuuteen on vapaa ja esteetön pääsy. Kangas on autoton alue, joten autojen pysäköintipaikat löytyvät Parkkihalli Pergamentista, joka sijaitsee aivan Piippurannan Klubin naapurissa.

Tapahtuman järjestävät Keski-Suomen Tanssin Keskus, Keski-Suomen Elokuvakeskus ja Jyväskylän kaupunki.

Taiteesta voimaa on osa Joulukylä Jyväskylä -tapahtumia.

Taiteesta voimaa -tapahtuma facebook:issa
***

Dec/Dance18

Dec/Dance18 on energinen ja taiteellinen klubi-ilta, jonka järjestävät Off/Balance ja Keski-Suomen Tanssin Keskus. Dec/Dance18 on tapahtuma täynnä liikettä ja tunnetta.

Dec/Dance18 avaa ovet 18.00 /
showtime 18.30-20.30 / the end 21.00
Liput 16€/8€ (ale: opiskelijat/eläkeläiset/työttömät/Keski-Suomen Tanssin Keskuksen jäsenet) käteisellä tai pankkikortilla.

Esiintyjät:
Sari Palmgren
Olli-Pekka Tennilä
Veli Lehtovaara
Off/Balance
Rea-Liina Brunou
DJ Joniveli

Lippujen varaus: info@tanssinkeskus.fi
@ The Local Culture Café, Seminaarinkatu 32
Järjestää: Tanssiryhmä Off/Balance & Keski-Suomen Tanssin Keskus

Lisätietoja:
www.offbalance.fi
#offslashbalance
www.tanssinkeskus.fi
#kstanssinkeskus
ja facebookista

***

Kulttuuri on tärkeämpää

KULTA ry:n pääsihteeriksi tänä syksynä valittu Rosa Meriläinen saapuu vierailulle Jyväskylään 12.12. klo 8.30-11.00 Jyväskylän kaupunginteatterin lämpiöön (Vapaudenkatu 36) . Kulttuuri on tärkeämpää -tilaisuudessa esitellään KULTA ry:n toimintaa ja samalla päästään keskustelemaan ajankohtaisista taiteen ja kulttuurin asioista. Keskustelutilaisuus on avoin kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Tilaisuudessa esiintyvät myös tanssitaiteilijat Elli Pulkkinen ja Terhi Kuokkanen Talvi-nimisellä tanssiteoksella, jonka on tuottanut Keski-Suomen Tanssin Keskus.

Tilaisuuden järjestävät Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut, Taiteen edistämiskeskus ja KULTA ry.
HUOM! Tilaisuuteen on pakollinen ennakkoilmoittautuminen 4.12. mennessä osoitteessa: https://www.lyyti.fi/reg/Kulttuuri_on_tarkeampaa_7641
Aikataulu:
08.30 Tarjoilua
09.00 Tervetuloa, kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander, Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja esittävien taiteiden läänintaitelija Vesa Plath, Taiteen edistämiskeskus
09.15 Talvi, tanssi ja koreografia: Elli Pulkkinen ja Terhi Kuokkanen
09.30 Kulttuuri on tärkeämpää, pääsihteeri Rosa Meriläinen, KULTA ry
10.30 Keskustelua
11.00 Tilaisuus päättyy

Lisätietoja KULTA ry:sta:
https://kulttuurijataide.fi/

Lisätietoja tilaisuudesta:
Marita Kajander
kulttuuri- ja kehittämispäällikkö
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
p. 014 266 4040
marita.kajander(at)kl.fi

***

Vesa Purokuru: Veitsenterällä

”Veitsenterällä” nykysirkusmonologi on Todellinen joulutarina, joka pysäyttää ajan – sytyttää intohimon ja käynnistää katsojassa uudistumisen halun.

Veitsenterällä kertoo henkilökohtaisen kasvutarinan yli 25 vuoden matkasta kyläkoulun opettajasta suuryritysten organisaatiokonsultiksi ja lopulta raajarikoksi sirkustaiteilijaksi. Teos katselee haikeasti ymmärtäen päähenkilön tutkimusmatkaa omaan elämänkaareensa.

Fyysisyys ja tarinallisuus ovat vahvasti läsnä tässä improvisatorisessa teoksessa, joka kerrotaan klovnerian, ilma-akrobatian, fyysisen teatterin ja tanssin keinoin. Puheosuudet ja mimiikka, musiikki ja hiljaisuus vuorottelevat. Esitys tulee iholle, säikäyttää, ilahduttaa ja koskettaa.

Katsoja viedään tunnelmien vuoristoradalla haikeudesta naurun kautta itkuun ja yllätetään yhä uudelleen. Syvemmältä kasvutarinan taustalta voi löytää Jungin arkkityyppejä elämän erilaisista vaiheista: Miten halua uudistua? Keneksi haluan tulla? Mitä haluan aloittaa?

Vesa Purokuru on myöhäisherännyt monipuolinen taiteilija, joka on opiskellut mm improvisaatiota, sirkusta ja fyysistä teatteria. Virtuoottisten temppujen sijaan hän tekee vaikutuksen fyysisellä läsnäolollaan ja merkitystä tihkuvalla liikkeellä.

Joulun esitykset sisältävät glögitarjoilun ja halutessa keskusteluhetken taiteilijan kanssa.
Varaa liput 20 € tekstarilla 050-5750485
La 15.12. klo 16.00
Su 16.12. klo 15.00

Lisätietoja esityksistä löydät facebook:ista

***

UMC: Lessons

LESSON TULEE TAAS!! UMC:n tunteikas tanssiteos valtaa Jyväskylän Juomatehtaan jouluviikolla 18.-19.12.2018. Toimi nopeasti, lippuja rajoitetusti!

Mitä kaikkea olet valmis tekemään julkisuuden vuoksi?
LESSONS on tanssiteos, joka käsittelee sosiaalisen median vaikutusta nuorten elämään. Identiteetti, moraali, sekä oikean ja väärän rajat liikkuvat teemallisesti mukana omintakeisessa katutanssikielessä.
Teosta elävöittävät videot, joissa popmaailman tunnetuimmat tähdet jakavat kokemuksia elämän oppitunneista ja julkisuudesta.
Videoissa mukana:
ABREU,
Benjamin,
Roope Salminen ja
Jarkko Ehnqvist (biisinkirjoittaja).

Videoinstallaatiot: Aarni Toiviainen

NÄYTÖKSET:
Ti 18.12. klo. 18.00
Ti 18.12. klo. 20.00
Ke 19.12. klo. 18.00
Ke 19.12. klo. 20.00

PAIKKA:
Jyväskylän Juomatehdas
Vapaudenkatu 25
40100 Jyväskylä

HINTA:
18€/15€

LIPPUVARAUKSET:
umc.dance@gmail.com
Sitovat lippuvaraukset sähköpostilla etukäteen.
Lunastus 30min. ennen näytöksen alkua.
Maksu vain käteisellä.

Lisätietoja esityksistä löydät facebook:ista

***

Jouluinen Elämyslahjakauppa

Yllätä jouluna ja hanki lahjakortti kulttuurielämysten pariin! Elämyslahjakaupan tuotteet ovat jyväskyläläisten kulttuuriyhdistysten ja kulttuuritoimijoiden toteuttamia erilaisia kulttuurielämyksiä kuten lahjakortteja tapahtumiin tai kulttuuriharrastuksiin. Tavaran vaihtoehdoksi aineeton lahja – elämyksiä ja elämää!

Elämyslahjakaupan tavoitteena on tuoda esille Jyvässeudun monipuolista kulttuuritarjontaa ja aktivoida jyväskyläläisiä kulttuuripalveluiden pariin sekä edistää omalta osaltaan kulttuurista ja sosiaalista kestävää kehitystä taiteen keinoin. Tavoitteena on myös helpottaa kysynnän ja tarjonnan kohtaamisia ja olla vaihtoehtona tavaramarkkinoille.

Paikka: Lasikontti kävelykadulla, Kompassin läheisyydessä
Ajankohta: ma 10.-su 16.12.2018
Aukioloajat: ma-pe klo 14-18, la-su klo 12-16

Elämyslahjakaupassa palveluitaan tarjoavat:
Jyväskylän Kesä
Keski-Suomen Tanssin Keskus
Loiskis-orkesteri
Suomalainen Musiikkikampus
TaidePiilo
Teatterikone

Ajakohtaisin tieto löytyy kaupan fb-sivulta 

Tervetuloa shoppailemaan!

***

Ennätysmäärä hakemuksia Kiertoliike-taiteilijaksi 2019

Vuonna 2019 Kiertoliike järjestetään Kuopiossa 13.-14.6.2019. Tapahtuma on jo viides lajissaan ja teemana on tällä kertaa Intohimo. Hakemuksia Kiertoliike-taiteilijaksi tuli avoimen haun kautta ennätykselliset 41 kappaletta. Päätökset Kiertoliike-taiteilijoista teki Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellinen johtaja Jaakko Toivonen, Routa Companyn taiteellinen johtaja Saku Koistinen sekä Itä-Suomen Kiertoliike-taiteilija Kira Riikonen. Valitut taiteilijat tulevat työskentelemään yhdessä viikon Kuopiossa ennen Kiertoliike-tapahtuman alkua ja toteuttavat perjantaina 14.6. kahden tunnin mittaisen tapahtuman Intohimo-teeman pohjalta.

Vuoden 2019 Kiertoliike-taiteilijoiksi valittiin Matti Haaponiemi (Sisä-Suomen tanssin aluekeskus), Riina Hannuksela(Zodiak – Tanssin aluekeskus Helsinki), Mia Malviniemi (Pohjanmaan tanssin aluekeskus), Jaakko Nieminen (Keski-Suomen tanssin keskus), Suvi Nieminen (Läntinen tanssin aluekeskus) ja Milla Virtanen (Pohjoinen tanssin aluekeskus).

Taitelijoilta pyydettiin hakemuksessa tekstin, video, kuvan tai äänitteen avulla kertomaan mitä he haluaisivat tuoda intohimo-keskusteluun mukaan taiteellisen työnsä kautta. Hyviä hakemuksia yhdisti persoonallinen ja monimuotoinen lähestyminen teemaan. Hakemusten käsittelijät kokivat myös näissä tapauksissa saaneensa vastauksen esitettyyn kysymykseen. Valitut taiteilijat uskalsivat hakemuksissaan ottaa kantaa, konkretisoida ideoita ja toisaalta myös hullutella ja unelmoida.

Valitsijatiimi kiinnitti huomiota myös ajankohtaisuuteen ja taiteilijoiden henkilökohtaiseen näkökulmaan suhteessa tanssiin sekä heidän asemaansa tanssitaiteen kentällä ja tämänhetkisessä yhteiskunnassa. Käytännön työssä tarvittavaa välttämätöntä ammattitaitoa valitsijatiimi tarkasteli teeman omintakeisen käsittelyn, siitä esille tulevan ammattimaisuuden ja hakijoiden ammatillisen kokemuksen pohjalta.
Lopulta valitsijatiimi käsitteli hakemuksia yhteistyön ja ryhmäaspektin kautta. Taiteilijat tulevat työskentelemään yhdessä ja ryhmän sisäinen kemia tulee olemaan tärkeässä asemassa. Valittujen taitelijoiden hakemusten pohjalta he tulevat haastamaan, sitouttamaan ja yllättämään toisiaan.
***

KSTK:n toimisto joululomailee 21.12.18-6.1.2019

Keski-Suomen Tanssin Keskus toivottaa rauhaisaa joulua ja menestyksekästä vuotta 2019 kaikille jäsenilleen  ja yhteistyökumppaneilleen.