Keski-Suomen Tanssin Keskus ry:n uusi taiteellinen toimikunta ja hallituksen kokoonpano vuodelle 2018

Keski-Suomen Tanssin Keskuksen jäsenistön syyskokous on valinnut uudet hallituksen jäsenet vuodelle 2018. Uusi hallituskokoonpano edustaa monimuotoisesti alueellista kulttuurin kenttää. Lisäksi KSTK on kutsunut neljä valtakunnallisesti merkittävää tanssin ja taiteen tekijää toimimaan KSTK:n uudessa taiteellisessa toimikunnassa.

Uuteen taiteelliseen toimikuntaan kuuluvat tanssitaiteilija-tanssinopettaja Elina Wuethrich (Jyväskylä), tanssitaiteilija-koreografi Anniina Kumpuniemi (Tampere), Tanssin Aika –festivaaliin taiteellinen johtaja, tanssija-koreografi Antti Lahti (Kuopio) ja taiteilija Anna Ruth (Jyväskylä). Taiteelliseen toimikuntaan haluttiin monitaiteellinen ja tanssin ammattikenttää valtakunnallisesti eri näkökulmista tunteva työryhmä. Toimikunnalta toivottiin myös laaja-alaista näkemystä keskisuomalaisen tanssin kentän kehittämiseen. Toimikunta tulee jatkossa vastaamaan KSTK:n tukipäätöksistä, tekemään linjaukset koskien KSTK:n taiteellisen toiminnan sisältöä sekä toimimaan sisältöasiantuntijana KSTK:n henkilöstön tukena. KSTK:n tuottaman Tanssin Aika –festivaalin taiteellisesta linjasta ja ohjelmistopäätöksistä vastaa edelleen taiteellinen johtaja Antti Lahti.

KSTK:n syyskokouksessa 23.10.2017 valittiin yhdistykselle uusi hallitus, johon kuuluvat viime vuoden hallituksesta jatkavat tanssitaiteilija Terhi Kuokkanen, tanssitaiteilija Laura Suonperä ja tanssitaiteilija Anne-Maarit Kinnunen sekä uudet jäsenet tanssitaiteilija Karoliina Lahdenperä, tuottaja Maija Keskinen ja tiedottaja, toimittaja Riikka Mahlamäki-Kaistinen. Varajäseneksi valittiin valokuvaaja Matti Häyrynen. KSTK:n puheenjohtajana jatkaa tanssitaiteilija Terhi Kuokkanen.

Taiteellisen toimikunnan ja uuden hallituksen toimintakausi alkaa 1.1.2018.

Lisätietoja

Vs. toiminnanjohtaja
Johanna Muhonen
johanna.muhonen@tanssinkeskus.fi
044-3992234

Puheenjohtaja
Terhi Kuokkanen
terhi.kuokkanen@tanssinkeskus.fi
0400-651916

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa:
Pin It
Bookmark the permalink.

Comments are closed