Muistojen tanssi

Kirsi

.

Herätä muistot, heittäydy mielikuviin ja anna mielesi liikuttaa kehoasi.”

Tanssitaiteilija Kirsi Keisasen Muistojen tanssi on tanssituokio ikivihreiden musiikkikappaleiden tahdissa. Tanssituokiossa istutaan ja jokainen voi osallistua siihen oman kehonsa tuntemuksien mukaan. Tärkeintä on heittäytyä tuttujen sävelien kautta muistoihin ja niiden herättämiin tunnelmiin, mielikuviin ja tunteisiin.

Muistojen tanssi -verstaan aiheiden lähtökohtana on opetushetkellä oleva vuodenaika. Joulukuussa tanssitaan joulumuistoja muun muassa piparien leivonnasta joulusaunaan, kun taas tammi-helmikuussa sukelletaan talven touhuihin pilkkiretkestä lumienkeleiden tekoon. Keväällä esimerkiksi muuttolintujen saapuminen ja kevätsiivous innoittavat tanssimaan. Koska Muistojen tanssi -verstaassa osallistujat istuvat, se soveltuu hyvin myös pyörätuolilla liikkuville henkilöille.

Koreografia ja tanssi Kirsi Keisanen

Kesto: 30 min + 15 min keskusteluhetki

Hinta: 350€
Hinta ei sisällä mahdollisia Jyväskylän ulkopuolisia matkakorvauksia ja päivärahoja.

Lisätietoja p. 044-3992234, info@tanssinkeskus.fi

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa:
Pin It
Bookmark the permalink.

Comments are closed