Confession Games

Confession Games on kirjavaa ihmismassaa ja esiintyjien henkilökohtaisia taustoja liikuttava esitys, jossa joukko moninaisia ihmisiä vähitellen esittäytyy yleisölle sekä toisilleen. Teos koostuu esiintyjien tunnustamista ja identifioitumista vaativista performatiivisista peleistä, joissa esiintyjäkaarti saa haasteekseen ryhmittyä tilaan erilaisten väittämien ja ominaisuuksien perusteella. Yksilöiden ja hetkellisten ryhmien väliset rajat liukenevat toisiinsa ja muodostuvat yhä uudelleen, joka kerta uusina ja valmiina taas muuttumaan. Esiintyjät näyttäytyvät joskus enemmistössä, joskus vähemmistössä, ja joskus yksin, mutta aina uudella lailla itsensä määritellen.

Esiintyjinä nähdään kolmen ammattitanssijan lisäksi 25 eri-ikäistä ja -taustaista keskisuomalaista. Monimuotoinen esiintyjäryhmä historioineen edustaa uudenlaista ja uniikkia otantaa Jyväskylän jokapäiväisistä ihmisistä. Esityksen toteutuksessa on haluttu nostaa esille yhdenvertaisuuden moninaiset kysymykset. Jyväskylässä asia huomioitiin saavutettavuuden kannalta mm. tilan esteettömyydellä, yhden esityksen viittomakielisellä tulkkauksella sekä mahdollisuudella lunastaa lippu veloituksetta.

Ensi-ilta Kulttuuritalo Villa Ranassa 13.11.2021.

Kesto: 1h

Ohjaus ja koreografia: Samuli Emery
Dramaturgia: Samuli Emery ja Taru Meri Koski
Teksti: työryhmä
Äänisuunnittelu: Lauri Kallio
Valosuunnittelu: Perttu Lähdesmäki

Esiintyjät: Katja Sallinen, Sebastian López-Lehto, Teija Häyrynen, Maija Makkonen, Kiza Rukikiza, Juhani Saksio, Mari Holopainen, Iris Heikkilä, Lauri Kallio, Olivia Kuitunen, Noora Ervasti, Kaisa Heikkinen, Merja Leinonen, Iida Liimatainen, Maija Lehtoranta, Abdoulaye Doumbia ja Zoro Hanana

Eri paikkakunnalle tilattaessa esitykseen on mahdollista hakea paikallinen avustajaryhmä.

Kysy tarjousta!

Katso teoksen traileri tästä!