Tanssikylä

Tanssikylä on tanssitaiteilijan toteuttama esityksellinen ja osallistava tanssihetki ryhmille. Tanssijan toteuttama tanssi ja yleisön osallistavuus kulkevat rinnan muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. Tanssikylien sisällöt vaihtelevat tanssijoiden mukaan. Sisältö voi olla esimerkiksi tutustumista balettiin itse kokeillen ja tanssia katsoen tai kirjallisuuden yhdistämistä itse tuotettuun liikkeeseen. Ytimessä on tanssin katsominen ja osallistavuus. Sisältö mietitään yhdessä tilaajan tarpeita kuunnellen. Tanssikylä sopii ohjelmanumeroksi esimerkiksi yritysten TYHY-päiville. Tanssikylä toteutetaan Kulttuuritalo Villa Ranassa tai tilaajan omassa tilassa.

Hinta:

600 euroa / 1h

Lisätietoja:

info@tanssinkeskus.fi / 044-3992234 / tanssinkeskus.fi

Kuva: Matti Häyrynen