Elli Pulkkinen
Olen työskennellyt vuosien ajan tanssitaiteilijana ja ohjaajana erilaisissa yhteisöissä, viime vuosina etenkin ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa. Taiteen osallistavat menetelmät ja tanssitaiteen tekeminen sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta ohjaavat työtäni taiteilijana. Haluan viedä tanssitaidetta ympäristöihin joissa sitä ei vielä ole, ja ulottaa tanssini myös heille jotka eivät tavallisesti pääse osallisiksi taidekokemuksista. Minulla on vahva pedagoginen tausta ja olen työskennellyt useiden erityisryhmien kanssa.
Olen valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston teatterikorkeakoulusta vuonna 2013. Lisäksi olen tehnyt Jyväskylän ammatikorkeakoulun tanssi- ja liiketerapian perusopinnot vuonna 2008-09 ja koreografiaopintoja Barcelonan Institut del Teatressa 2004-05.
Työskentelen mielelläni monipuolisesti tanssin tehtävissä. Kuluneen vuoden aikana olen työskennellyt Hellä ja Auvo -tanssielokuvien parissa, toiminut avustavana koreografina lapsille suunnatussa teoksessa Kahíme ja ohjannut vasta-alkajien nykytanssiryhmää. Tällä hetkellä valmistelemme Nykytanssin lyhytoppimäärä -teosta taidetanssikollektiivimme Peurunka-ryhmän kanssa.