Netta Reunanen
Nykysirkustaiteilija
Master of Culture and Arts
Olen nykysirkusryhmä Zero Gravity Companyn perustajajäsen ja erikoistunut nuorallatanssiin sekä fyysiseen teatteriin. Työskentelen esiintyjänä, koreografina, ohjaajana ja/tai visuaalisena suunnittelijana esittävän taiteen teoksissa.
Työskentelen hahmojen, tunnelmien, intensiteetin, manipulaation ja tasapainoilun keinoin. Teosteni kohderyhmää on olleet kaikenikäiset ja aikuiset. Olen kiinnostunut työskentelemään erilaisissa tiloissa, niin näyttämöillä kuin ulkoilmassa tai paikoissa, jotka ovat alun perin tarkoitettuja johonkin muuhun toimintaan kuin esitystiloiksi.
Teosten yhdistävänä teemana on ihminen, ihmisten välisyys, ihmisten kohtaaminen ja kohtaamattomuus. Olen rohkea ja ennakkoluuloton taiteellisessa prosessissani. Teoksissani liikutaan sirkuksen, tanssin ja teatterin rajapinnoilla. Olen kiinnostunut herättämään elottomia esineitä henkiin, manipuloimaan omaa kehoani ja käyttämään erikoisosaamistani, epätasapainon hallintaa, uusilla keinoilla ja välineillä. Työyhteisöön haluan luoda hyväksyvää ja kunnioittavaa ilmapiiriä omalla toiminnallani.
Kuva: Janne Rahkila